Aloitin eilen junassa vihdoin Sofi Oksasen Puhdistuksen. Vaikuttaa hyvältä. Tai vaikuttaa ja vaikuttaa, olen jo yli puolenvälin, joten voin varmaan sanoa, että on hyvä. Puhdistus onkin ainoa, mitä olen aloittanut miesmuistiin. Naismuistiin. Henkilömuistiin. Ihan sama, mutta siis pointti oli se, että oikein mitään en ole saanut aikaiseksi. Joo, olen ollut kipeä, ja kipeänä ei ole tarkoitus saada aikaiseksi muuta kuin paraneminen. Tiedetään. No, nyt taudista on jäljellä enää se, että yskin keuhkojani pihalle ja yskimisen lomassa niistän kaikuvasti, joten olisi jo aika saada aikaan. Muutakin kuin Puhdistuksen lukemista.
Aikaansaatavien listalla nro 1 on kirjoittaminen. Ei yllätä ketään? Ei minuakaan. Tällä hetkellä nro 1:n yli yrittävät kovasti ajaa nro 2 tiskaaminen ja nro 3 lukeminen. Myös nro 4 eli neulominen muistuttaa itsestään ja nro 5 eli aivoton telkkarin katselu puolustaa paikkaansa sillä, että pitää ottaa löysästi, ettei tule jälkitauti. Ihan kuin tiskaaminen tai kirjoittaminen edesauttaisivat jälkitauteja.
Olo on tahmea. Tuntuu kuin en olisi kirjoittanut aikoihin mitään. Ainakaan mitään oikeaa. Ai että mitä on "oikea" kirjoittaminen. No tietysti kreikkalaisia ja niiden loputonta uudelleenkirjoittamista, hinkkaamista, viilaamista ja säätämistä. Ihan kuin raakateksti ei olisi oikeaa... Oikeasti, jonkun pitäisi lahdata se tyyppi, joka keksi, että asioita voi määrittää sanalla "oikea". Oikeaa kirjoittamista, oikeaa käytöstä, oikeat sanat, oikea täytekakku, oikeat yöunet. Oikea ihminen.
Jaahans. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Tai kainalon alta, käsivarresta, siitä allipaasikivien kohdalta, ja riipiä itseni kirjoitusvihkon ja kynän ääreen. Ja se on ihan väärä taktiikka. Minut saa aina tekemään mielensä mukaan kun vähän paijaa, silittää päätä ja puhuu nätisti. Tai toinen vaihtoehto on syyllistäminen. Se toimii takuuvarmasti. Että eiköhän tästä ruveta puuhaan, ennen kuin täytyy ottaa oikein järeät keinot käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti