Unta siihen asti että kello soi. Hain kellon viereeni ja siirsin herätystä eteenpäin. Uni ei tullut enää. Luin Word Workia. Jos en ole aiemmin sanonut, niin sanon nyt, että se on aika oivallinen kirja. Ei riemastuttavalla tavalla hyvä, niin kuin Goldberg välillä, mutta asiallisella ja sympaattisella tavalla hyvä. Juuri tuollaisista asioista haluan jonkun kirjoittajan kertovan minulle omia näkemyksiään.
Pikku lukuhetken jälkeen vessan kuuraus. Sitten suihku, aamiainen, kauppa, sosiaalista elämää.
Kun tulin kotiin, olin saanut meilin Kontaktilta, joka kommentoi siinä pikaisesti Epsilonia, koska emme ole ehtineet nähdä, vaikka oli tarkoitus. Kontakti sanoo, että Epsilon on hiukan liian yksiulotteinen, hiukan liian lattea. Että sitä ironiaa, mikä tekstissä on, pitää lisätä. Pituutta voisi karsia. Monimuotoisuutta lisätä koko tekstiin. Luin meilin, nyökyttelin joissain kohdissa, toisten kohtien kanssa en ollut samaa mieltä. Tuo ironia-sanan käyttö vähän pysähdytti. Ironiaa lisää. Niin siis jos se nyt noin muotoillaan, niin joo, on Epsilonissa ironiaa, on toki. En vain ole koskaan ajatellut sitä sen tarkemmin. Että siinä olisi ironiaa. Eikä se kuitenkaan ollut vahinko, että Kontakti löysi tekstistä ironiaa - se vain - kun - niinku - en ajattele asioita tuolla tavalla kun kirjoitan...
Ja kaiken keskellä tänään kipeä varmuus siitä, että haluan elämän, joka tuntuu sisällä tältä. Haluan pohtia, mitä Epsilon kaipaa. Haluan keskittää energiani tärkeisiin asioihin. Tiedän mikä minulle on tärkeää.
Täytyy kirjoittaa, täytyy syventää kirjoittamista. Täytyy ajatella. Ei pelkästään siksi, että se on ainut mitä haluan tehdä, vaan myös siksi, ettei ole muuta mahdollisuutta. Ei, jos haluan olla pahoinpitelemättä sieluani. Ei, jos haluan olla onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti