May the Force be with you

perjantai 2. tammikuuta 2009

Harjoittelua

Edellisen postauksen jälkeen palasin siis sorvin ääreen. Muokkasin Eetaa ja lopulta myös Ksiitä muistiinpanojeni ja suunnitelmieni mukaan. Teen nimittäin mielelläni merkintöjä novelleista otettuihin printteihin: poistan sanoja, lisään sanoja, vaihdan sanajärjestystä, merkitsen epäselviä kohtia jne, mutta kun pitäisi siirtää nuo merkinnät koneelle, muokata ne epäselvät kohdat jne, niin homma tuntuu äkkiä tosi tylsältä. Joskus ihmettelen itsekin, että miksen tee korjauksia suoraan koneelle, mutta muistan heti perään, että en tee niin, koska koko homman pointti on nimenomaan siinä, että otetaan printti ja luetaan paperilta. Olen vielä niin vanhanaikainen, että joskus printti toimii paremmin kuin näytöltä luettu teksti. Ja kääntäen - joskus en vain osaa tehdä hiomista tai lisäpätkien kirjoittamista käsin, vaan se pitää nimenomaan saada tehdä suoraan koneelle.

Päivän saldo on 14 sivua raakatekstiä ja luulen, että se saa riittää tälle päivälle. Lisäksi siis muokattu Gammaa, Eetaa ja Ksiitä. Ksiissä piti puuttua aika paljon aikamuotoihin, samoin Gammassa jonkun verran. Eetassa oli toisenlaista viilausta, pienten juttujen lisäilyä lähinnä.

Gamma tuntuu tosi hankalalta. Tai siis. Luulen, että siitä pitäisi saada palautetta jonkun luottolukijan taholta, jos homma ei tuosta etene. Osa ongelmaa on varmaan siinä, että tiedän itse Gammasta niin paljon enemmän kuin lukija - olihan se alunperin romaanikässäri, ja kun sellaisen puristaa alle kymmeneen sivuun, teksti kuitenkin muuttuu aika olennaisesti. Toinen osa ongelmaa lienee siinä, että minä tasapainoilen uudella ja vanhalla Gammalla kuin kasakka kahden hevosen selässä, mutta koska ne kulkevat eri suuntiin, joudun ikävään tilanteeseen ja roikun lopulta ilmassa niiden välissä.

Yritän nyt keskittyä siihen, etten painosta itseäni liikaa. Totta kai haluan saada kirjoitettua mahdollisimman paljon tämän lyhyen lomani aikana, mutta hei kamoon, maltti on valttia, ja kaikki kirjoittaminen, myös laaduton, on hyödyllistä.

Ei kommentteja: