May the Force be with you

lauantai 24. tammikuuta 2009

Kultaa ja multaa

Olin tänään urheilukilpailuissa. Oli hienoa, kyseessä nimittäin oli taitoluistelun EM:t ja Laura Lepistön kulta, Susanna Pöykiön pronssi ja Kiira Korven upea tsemppaus. Suomen naiset luistelivat ihan mielettömän hienosti ja tunnelma Areenalla oli mahtava. Kivaa, että kun kerran elämässä menee tuollaiseen tapahtumaan, niin suomalaiset pärjäävät. Hieno kokemus!

Omassa elämässä ei olekaan sen enempää raportoitavaa. Koko päivä meni jotenkin noissa luistelutouhuissa ja niiden kylkiäisissä, ja yhtäkkiä kello on puoli kymmenen. Huomenna ohjelmassa ulkourheilua ja toivottavasti illalla omaa aikaa, jotta voin kirjoittaa. Yritän mennä ajoissa nukkumaan; tänä aamuna, kun kello pirahti 10 tunnin unien jälkeen, tuntui tasan siltä, kuin olisi ollut keskiyö ja takana erittäin vajaat unet. Paljonko ihminen oikein tarvitsee unta?

En ikinä tissuttele yksin kotona. Nyt naukkailen portviiniä ja uneksin kahdesta asiasta: kirjoittamisesta ja nukkumisesta. Tai joo, kolmannesta asiasta myös, mutta en kerro, mikä se on.

Ei kommentteja: