Olen lueskellut viime aikoina tuota Dorothea Branden kirjoittamisopasta Becoming a Writer. Kirja on vasta puolessa, mutta mielenkiintoisia juttuja on löytynyt. Becoming a Writer on vanha kirja, julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1934. Ajattelin ensin, että luetaan nyt, hauska pieni erikoisuus, kirjoittamisopas 76 vuoden takaa, lystikästä. Yllättävän tuoreita asioita Brande kuitenkin kirjoittaa. Vai pitäisikö sanoa, että yllättävän monet asiat, joita nykypäivän kirjoittajaoppaat suosittelevat, löytyvät jo Branden kirjasta.
Brandea lukiessa minulle selvisi, että esimerkiksi aamusivut eivät ole mikään uusi keksintö, eikä sitä ole myöskään ajastettu kirjoitus. Brande teroittaa nyt luvun alla olevissa luvuissa kovasti sitä, että kirjoittajan pitää harjoittaa itsensä siihen, että hän pystyy kirjoittamaan vapaasti ja suoraan alitajunnasta milloin tahansa; odottamatta inspiraatiota tai tiettyä kellonaikaa. Vaikka vain vartin kerrallaan - sen vartin pystyy kiireinen nykyihminen (vuodelta 1934...) kirjoittamiselleen nipistämään, oli kuinka buukattu aikataulu tahansa. Tekee mieli ajatella, että voi ihmistä, olitko sinä noin kiireinen, noin irtautunut itsestäsi jo 76 vuotta sitten. Ilmeisesti. Tai sitten 76 vuotta on hy-vin lyhyt aika. (Herra Carpenter sanoisi, että "Olen miettinyt sitä. Vältä kursiivia.") Brande korostaa myös, että jos kirjoittaminen alkaa takuta, aamusivuihin on hyvä palata hetimmiten.
Branden kanssa tuntuu käyvän vähän samalla tavalla kuin Bird by Birdin (Anne Lamott) kanssa - ensin luin vähän innottomasti, mutta lopulta kirja imaisee kummasti mukaansa. Brande keskittyy ainakin kirjan alkupuolen (lopusta voin kertoa, kun olen lukenut sen!) tosiaankin siihen, mistä kirja nimensäkin perusteella kertoo: kirjoittajaksi tulemisesta. Aamusivut ovat yksi konsti, oman luontaisimman kirjoittajatyyppinsä löytäminen on yksi konsti ja ihan ensin täytyy tietysti voittaa kirjoittamista estävät asiat. Kirjoittajan itsetuntemus omasta kirjoittajanlaadustaan ja -temperamentistaan tuntuu myös olevan keskeinen asia Brandelle.
Taidan seuraavaksi käydä iltapesulla, hieroa kipeään käteen taas kerran arnikaa ja käydä sitten sänkyyn Becoming a Writerin kanssa. Mielenkiintoista nähdä, mitkä muut kirjoittamisen keinot on todettu hyviksi jo vuosikymmenten saatossa ja kuinka moni niistä on sellaisia, joita pidän itselleni toimivina ja tuoreina.
6 kommenttia:
Heh. Tätä olen juuri tarkoittanut runossani "Ei muutu". Kyllä ihminen niitä samoja ratoja vain menee keksien pyörän yhä uudelleen ja uudelleen.
Kirjoittajan oma itsetuntemus omasta kirjoittajalaadustaan ja -temperamentistaan. Tämä kuulostaa todella jännältä. Ehkä paljastan, etten ole kamalasti lukenut luovan kirjoittamisen oppaita, mutta kirjoita ihmeessä tästä lisää, kun olet lukenut. Onko jotkut tyypit olemassa esimerkiksi? Kirjoitin juuri blogiini dead linestä. Olenko siis kirjoittajatemperamentiltani sellainen, joka tarvitsee dead linen, että saa itseään niskasta kiinni :)
Minäkin olen ajatellut, että aikapula ei vaivannut 76 vuotta sitten... Se tavastamme romantisoida mennyttä.
Kyllä se taitaa olla myös niin, että tuo 76-vuotta on aivan liian lyhyt aika. Kun miettii kyseistä aikakautta, naisen velvoitteita ja asemaa sekä kaikissa asioissa vielä suurimmaksi osaksi käsityöläisyyttä, niin oikeastaan ei ole ihme, että ihminen on ollut kiireinen. Suurempi ihme mielestäni on nykyihmisen kiireisyys kaikkien auttavien koneiden ja saarioisten valmisruokien keskellä sähkövalon hämyssä. Romantiikka on monesti ollut hyvin kaukana menneen ihmisen arjen toiminnoista.
Vaivanpalkka - yllättäen Brande antaa ohjeita siitä, että miten kirjoittaja löytää aamusivuina tuotetusta tekstistä vihjeitä siitä, mikä tekstilaatu hänelle parhaiten sopii - näytelmä vaiko novellit vaiko pitempi proosa. Ilmeisesti Branden mielestä oman lajinsa tajuaminen on tärkeää, vaikkakaan se ei kahlitse kirjoittajaa kirjoittamaan vain tuota luontevinta lajiaan. Kovasti Brande myös korostaa itsetutkiskelua ja rehellisyyttä aiheiden kohdalla.
Tirlittan - tuo on muuten ihan totta. Meillähän sitä aikaa tosiaan pitäisi olla enemmän kuin ihmisellä koskaan aikaisemmin, mutta eipä tunnu olevan...
Tuo tekstilajiasia on mielenkiintoinen. Että mikä sopii itselle. Miten sen näkee tai tuntee aamusivuista? Hmmm.
Vaivanpalkka - joo, aika mielenkiintoinen juttu. Jotain Brande taisi selostaa siihen suuntaan, että jos aamusivuissa esim luo henkilöhahmoja ja taustoittaa niitä, niin sitten olisi pitkä proosa se luontainen. Tuon tyyppisiä juttuja siis. Vähän ylimalkaisesti noita juttuja minusta selostettiin, enkä nyt ihan kaikkea allekirjoita, mutta mielenkiintoinen lähestymistapa tuokin.
Lähetä kommentti