Tänään Grafomaniassa puhutaan kirjailijan työterveydestä. Hyvin mielenkiintoista. Minä käytin tänään työnantajan ystävällisesti tarjoamia työterveyspalveluita ja ortopedi totesi, että ei mitään kortisonia ranteeseen. Eipä sitten väkisin. Sain kyllä lähetteen magneettikuvaan, mutta en ole siitä kovin innostunut - ehkä sitten joskus, kun käsi on irtoamaisillaan muusta ruumiista... Ihan vain siksi, että jos kädelle pitää tehdä jotain, niin tänä keväänä se ei oikein onnistu, kun pitää kirjoittaa. Plus että olen varma, että jos menen nyt magneettiin, kuvissa ei näy mitään, koska ranne ei ole juuri nyt tosi rikki. Plus että ketä kiinnostaa mahdollinen ranneoperaatio? Ei minua. Eli sitkutetaan näillä eteenpäin ja toivottavasti vielä pitkään. Jaksan toivoa, että virkavapaa tuo lopulta helpotusta myös käteen; en kuitenkaan istu virkavapaalla kahdeksaa tuntia koneen ääressä ja iltoja lisäksi. Jospa se siitä, kun sitä rasitetaan sopivasti, jumpataan varovasti ja huolehditaan lihashuollosta.
Lihashuollosta puheen ollen, tulin äsken juuri liikkumasta. Maanantain ohjelmassa on aina eräs tietty jumppa ja olipa taas mukavaa. Olin hiukkasen äreä ennen urheilua, mutta huomattavasti tasapainoisempi sen jälkeen. On se vaan kumma, miten sitä kerran toisensa jälkeen huomaa olevansa kokonaisuus ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen: liikunta ja verensokeri ja stressi ja hormonit ja niin edelleen. Ja vaikka sen kuinka tietää tai on tietävinään, sen myös oppii aina uudelleen. Huomenna harrastan lisää liikuntaa.
Ennen jumppaa suoritin hiukan aivojumppaa: eilen mainitsemani substantiivi+verbi-leikkiä jonkun aikaa. Se saa riittää tämän päivän kirjoituksiksi. Kirjoiteltuani hetken selasin myös kirjoitusvihkoani ja etsin yhtä raakatekstipätkää. Selaan vanhoja raakatekstejä turhan harvoin. Pitäisi lukea niitä useammin, luulen, sillä vähän alkoi tuntua siltä, että sieltä voisi löytää käyttökelpoista kamaa. Jos ei nyt kokonaisia novelleja, niin ainakin alkusysäyksiä niille (no okei, edes yhdelle!) tai kivoja ilmauksia olemassaoleviin. Siksikin oli jännä lukea raakatekstejä, etten tosiaankaan muista kirjoittamastani raakatekstistä kuin 5% ja niiden 95% lukeminen on tutkimusmatkailua sinne, where no man has gone before.
7 kommenttia:
Minä selasin kerran raakatekstivihkoa (ainakin pari vuotta vanhaa), kun olin suurin piirtein siivoamassa kaappia. No, nyt tekstinpätkät sitten istuvat käsiksessäni ja hyvin mielestäni istuvatkin. Itse asiassa, se laiska selailu sai aikaiseksi kokonaisen rakenteellisen idean kässäriini.
Hassua. Niin kuin koko kirjoittaminen outoine lainalaisuuksineen.
Ai niin. Tuo eteisjuttu kosketti. Tuli heti mieleen monta tärkeää eteiskeskustelua. Se jännä tunne, kun tekee lähtöä, mutta ei voi lähteä. Jokin pidättelee, mutta kumpikaan ei sano, että tule takaisin. Se voisi laukaista tilanteen ihan väärin.
Vaivanpalkka - luulenpa, että kirjoitusvapaallani minun pitää ottaa tavoitteeksi lueskella kirjoitusvihkoja läpi, ties mitä sieltä löytyy! Ja eteiskeskustelut ovat ihmeellisiä :). Ehkä siirtyminen eteisestä takaisin huoneisiin katkaisisi keskustelun niin pahasti, ettei sitä riskiä oteta. En tiedä.
Rooibos, itse olen saanut viimeisen kahden kuukauden aikana pahaan olkapäävaivaan loistavan avun akupunktiosta. Suosittelen. Minulla ei käsi noussut hetkeen ollenkaan, nyt liikeradat melkein normaalit ja kipu satunnaisia hetkiä lukuunottamatta poissa. Ja mullakin tää vaiva oli ollut jo pitkään ja säteili kauemmas. Minä käyn fysioterapeutilla, joka laittaa neulat, mutta perinteinen akupunkturisti olisi varmaan myös hyvä.
jl: Akupunktio on kyllä loistava apu yhteen sun toiseen vaivaan ja hoidinkin sillä hiirikäsiongelmiani monta vuotta. Nyt ongelmana oleva rannevamma ei kuitenkaan ole samanlainen kuin aiemmin, ja tähän ei tunnu akupunktio auttavan :(. Tosi harmi, koska se on helppo ja jotenkin niin näppärä tapa pitää tuo normaali hiiriranne kurissa!
No voi harmi, ettei auta. Mitäs sitten ehdottaisin? :)
jl: Jään odottamaan seuraavaa ideaa :)!
Lähetä kommentti