Olen kirjoittanut tänään velvollisuustekstiä melkein puoleen väliin - melkein viisi sivua ja reilu toiset viisi siis jäljellä. Nyt en enää jatka tälle illalle, kello tulee kymmenen ja pieni lepohetki ennen nukkumaanmenoa on paikallaan.
Eilen kirjoitin nukkumaan mennessä kolme unisivua ja vaikka tuo velvollisuuskirjoitus painaa hartioissa, aion kirjoittaa sivun tai kaksi myös tänä iltana. Kirjoittaminen rauhoittaa, vaikka kyse ei olisi muusta kuin sekavasta, poukkoilevasta ja näennäisen hyödyttömästä raakatekstistä. Kun pysyttelen sanojen lähellä, olen pitkäpinnaisempi enkä kehitä huonoa omaatuntoa, ahdistusta ja turhautumista asiasta, joka on minulle ajattelemista kynän kautta. Tai kynällä. En tiedä, joskus kun tekstiä (kerran elämässä) virtaa oikein kunnolla, ei se ainakaan tietoisen ajatuksen kautta tule, vaan tuntuu ennemminkin, että ajattelen kynällä. Tai selkäytimellä. Tai sielulla, en minä tiedä, mutta silloin harvoin kun purskahtaa, se tulee jostain syvemmältä. Samasta paikasta kuin unet.
Velvollisuustekstin lisäksi olen käynyt tänään jumpassa. Tekee hyvää liikuttaa lihaksia ja niveliä. Jumpan alkaessa melkein hymyilytti, niin mukavalta tuntui se, että kädet piirtelivät isoja ympyröitä, isompia kuin koko päivänä siihen mennessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti