Rhon päälle otin päiväunet. Olen joskus kai sanonutkin, että kirjoittaessa sanat ja tarinat tulevat samasta paikasta kuin unet; että niillä on yhteinen koti, josta ne tulevat pintaan kukin tavallaan. Päiväunilla näinkin loistavia unia. En tietenkään muista niitä enää, mutta kun herätyskello soi ja siirsin sitä puoli tuntia eteenpäin nukkuakseni lisää, muistin uneni, olin vielä siellä ja unet olivat hyviä ja niiden tunnelma kannattelee yhä. "Hyviä" kuulostaa unistani kyllä lattealta, tekisi mieli sanoa että unet olivat voimaannuttavia, mutta karsastan hiukan sanaa "voimaannuttava". Se on - no, joskus erinomaisen paikallaan ja joskus ei. Se on nyt kuitenkin lähinnä totuutta päiväunieni kohdalla. Tekee melkein mieli mennä takaisin unille, että saa vielä lisää hyvää ja tasapainoista mieltä unesta mukaansa valvemaailmaan :). Nyt ei kuitenkaan ole enää nukkumisen aika - ruoka on uunissa ja päivä painuu kohta sinisestä pimeäksi.
Tänään on juuri hyvä ilta käsitöihin, pieneen vierailuun siskolla ja vain yleiseen oleiluun. Huomenna aion harrastaa liikuntaa, siivota kodin ja pestä pyykkiä. Niin ja tietenkin kirjoittaa. Ja ensi viikon perjantai on lomapäivä, mikä tarkoittaa sitä, että itsenäisyyspäivän kanssa minulla on neljän päivän vapaa. Arvaatte varmaan, mitä aion tehdä? Mitä luksusta, saada niin monta päivää - tuossa ajassa ajatukset alkavat ehkä kirjoittaa silloinkin kun en kirjoita. Tuossa ajassa ehtii kirjoittaa, liikkua ja hoitaa kotia hiukan, kokkailla, nähdä ystäviäkin ilman että jokin toimi olisi toiselta pois.
Ulkona on violetinsinistä. Pakkasta on -10 astetta.
2 kommenttia:
Teet niin paljon, yrität niin kovasti. Minulle on tullut mieleen se toivottavasti imaginäärinen tilanne, ettei tekstisi kelpaa kustantamoille. Mitä sitten tekisit? Miten voisit?
Olisivatko tekstisi sinulle tärkeitä ilman lukijoita? Hankkisitko heitä vaikka omakustantamisen kautta?
Kiitos kommentista, anonyymi! Vastauksesta pitää tehdä ihan oma blogikirjoituksensa, tulee muuten niin pitkä kommentti :).
Lähetä kommentti