May the Force be with you

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kanakeittoa ja Earth Hour

Tänään sammutetaan valot tunniksi: Earth Hour on taas täällä. Tosi monena vuotena olen ollut jossain muualla Earth Hour -päivänä, mutta tänä vuonna siis kotona. Aion sammuttaa valot, sytyttää kynttilöitä ja mahdollisuuksien mukaan vääntää sähkölaitteiden off-namiskaa. En sentään jääkaapin off-nappulaa, mutta siis mahdollisuuksien mukaan muiden.

Ostin tänään käsilaukun. En muuten bloggaisi siitä, mutta oli ilo ostaa kivannäköinen, kotimainen, avainlipulla koristettu nahkalaukku. Kehuin Sokoksen kassalla myyjällekin, kuinka kiva on, kun valikoimassa on muutakin kuin Made in Chinaa. Oman, ihanan laukkuni on tehnyt Sastamalassa LA-Laukkuasema. Nettisivujen tuotekuvat ovat vähän tätimäisiä, livenä laukut näyttivät ihan erilaisilta. Oma laukkuni on yksinkertainen ja geometrinen ja musta. Ja kotimaista työtä! Jee! Monesti ostaisi mielellään kotimaista, mutta kun sitä ei tahdo löytyä valikoimista. Nyt löytyi :).

Loppupäivän ajattelin keskittyä siihen, mitä satun jaksamaan. Olo ei ole huono, mutta ei hyväkään ja jostain olen kehittänyt taas lämpöä. Toivottavasti ei pahene tästä! Seuraava siirto on tuo kesken oleva Maritta Lintusen Ovisilmä (vaikuttaa hyvältä) ja loikoilu sängyssä. Sitten teen kanakeittoa (eikö se olekin perinteistä toipilasruokaa?).

Eilen luin yhden viimekeväisen novellini ja nimesin tiedoston uudestaan. Novellista tuli Phi. Se korvaa yhden heikkolaatuisen ja heikkoideaisen tekstin Kreikkalaisista. Kuvaavaa on, että tällä korvattavalla tekstillä ei edes ollut omaa Kreikkalaista aakkosta nimessä - se oli nopea valinta mukaan kokoelmaan juuri ennen kuin lähetin Kreikkalaiset viime keväänä kustantamoihin. Tämä toinen on a) parempi ja b) sopii kokonaisuuteen paremmin. Katsotaan, jaksanko tänään tehdä mitä(än) kirjoittamisen eteen. Jos en muuta, niin voisin lukea Kirjoituskaverin lähettämän tekstin ja laittaa jonkin omistani vastavuoroon.

Ei kommentteja: