May the Force be with you

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Katteeton

Alunperin minulla oli ajatuksena mennä Prosakiin tänään. En mennyt. Vaihdoin kirjallisuuspuheen ja mahdollisten tuttujen tapaamisen jumppaan ja koti-iltaan. Prosakissa olisi ollut ihan kiva käydä, mutta olen oikein tyytyväinen tähän omaan versioonikin. Jumpasta tultua meilissä odotti taas Kirjoituskaverin palaute, taas Sigmasta, mutta nyt siis uudelleenkirjoitetusta versiosta. Palaute oli taas kerran huolellista ja helpottuneena totesin, että Kirjoittajakaveri oli samaa mieltä kuin minä: Sigma toimii nyt paljon paremmin. Viilattavaa on toki vielä, mutta tänään en enää jaksa tai kykene. Tai kumpaakaan. Joku toinen ilta sitten, huomenna tai ylihuomenna.

Tänään on hyvä mieli Kreikkalaisten suhteen. Katteeton optimismi nostaa päätään, eikä se haittaa yhtään. Vaihteen vuoksi on kiva ajatella, että ehkä tämä kaikki uudelleenkirjoittaminen ja viilaaminen ja säätäminen tuottaa tulosta ja Kreikkalaiset on ihan oikeasti parempi kokoelma tämän jälkeen - ehkä jopa tarpeeksi hyvä ansaitakseen kustannussopimuksen. Ehkä, jonain päivänä? Aika näyttää.

Nyt otan tämän katteettoman optimismin viereeni sänkyyn, peittelen sen oikein hyvin yhteisen peiton alle. Se saa lämmittää minua kunnes nukahdan. Ja mistä sitä tietää, ehkä huomenna on erityisen hyvä päivä?

Ei kommentteja: