Oppia ikä kaikki

Miten ihmeellistä ja erikoista, että vielä tänäänkin olen saanut vahvoja tunneflashbackeja kurssilta. En ole ollut yhtä pyörryksissä ja muissa maailmoissa kuin eilen, mutta välillä tunnelma iskee ja olen hetken ihan muualla. Jossain, missä tärkeät asiat saavat tarpeeksi tilaa ja jossa voi olla koko päivän se, joka on. Ja muuta yhtä pateettista :).

Olen miettinyt kurssia paljon. En varmaan vieläkään tajua kaikkea, mitä sieltä tarttui mukaan, mutta nyt jo tunnistan joitain asioita. Kivointa on, että viikonlopun anti tuntuu yltävän myös Kreikkalaisiin. Olen ollut niiden kanssa aika pihalla tässä viime aikoina ja sitten kun viime viikolla ryhdistäydyin ja päätin, että pitää aloittaa uusi kirjoituskierros, tuntui vähän niin kuin olisi ollut menossa sokkona eteenpäin. Ei ollut mitään hajua, mille novelleille pitäisi tehdä ja mitä. Jotenkin viikonlopun aikana sain kuitenkin eväitä siihenkin. Osoittaa, että joko aika oli oikea tai että pitäisi ajatella kirjoittamista normaalielämässäkin paljon enemmän... Joka tapauksessa minulla on nyt pieni aavistus, mihin suuntaan lähden Kreikkalaisten kanssa, ja pieni aavistus siitä, minkä tekstien kanssa alan ensin. En osaa vielä kauhean hyvin sanallistaa sitä, se on lähinnä vain tunne, mutta se riittää tällä hetkellä, ja koko ajan se selkiytyy lisää.

Mitä muuta voisin kertoa kurssista (tai leiristä) kuin että sain ajatuksia Kreikkalaisiin liittyen? Huomasin, miten hyvää tekee kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei tavallisesti kirjoita. Opin, että tajuton väsymys ei ole este kirjoittamiselle. Löysin uusia kirjoittavia ihmisiä. Opin, että joissain paikoissa joissain tilanteissa ihmisistä ja paikoista syntyy enemmän kuin osiensa summa, sillä mitenkään muuten en oikein osaa selittää sitä kurssin henkeä, joka lainehtii yli vieläkin.

Onnistuin kirjoittamaan kurssilla yhden hyvän tekstin erään harjoituksen lopputuloksena. Se oli oksennus paperille, purskahdus, ei mitenkään valmis, mutta se sai pulssin hakkaamaan ja mahan kipertymään kokoon. Tekstin ääneenlukeminen oli iso ponnistus, joka toi kirjoittamisen aikaiset tunteet takaisin ja kasvatti ja purki sellaisen latauksen, että mieluiten olisin heti lukemisen jälkeen itkenyt. Tuota minä toivoinkin kurssilta - että saisin avattua uusia polkuja sanoille. Toivottavasti polut pysyvät auki eivätkä kasva heti umpeen.

Lisäksi teen mental noten, että pitää päästä kirjoittamaan useammin johonkin vieraaseen paikkaan. Vaikka yksin, sekin kelpaa. Jos kenellä on ideoita paikoista, saa ehdottaa.

Nyt lopetan ja menen kirjoittamaan. Raakatekstiä vain, ei sen kummempaa, mutta kirjoittaminen onkin pääasia.