May the Force be with you

perjantai 14. joulukuuta 2012

Pää/tön/tös/täntä/lle

Minulla ei koske päätä käytännöllisesti katsoen ikinä (tiedän, onnekas minä) (toisaalta, juuri siksi, ettei koskaan ole päänsärkyä, niin kestän sitä ihan tosi huonosti). Siksipä tänään onkin erityisen raihnainen olo työviikon jäljiltä, kun päätä yrittää juimia. Niskat jumissa, sen tuntee, tuolta kallonpohjan läheltä. Huomenna aion harrastaa liikuntaa ja liikuttaa hartioita ja käsiä ja olkaniveliä ja selkärankaa ja rintarankaa ja kaikkea mahdollista, mitä kropasta löytyy.

Orastavasta päänsärystä huolimatta menin töiden jälkeen kahvilaan ja kirjoitin. Ajattelin kirjoittamista ja kirjoitin. Ei mitään kummoisempaa, mutta sanoja, joita kudoin toisiinsa. Sanoja, joita ajattelin ja sanoja, joita en ajatellut. Ohhoh. Se teki hyvää. Ja uusin novellintekeleeni on alkanut kummitella mielessäni - pitäisi lihottaa sitä, tehdä siitä oikea syöttöporsas. Pullea, maukas ja murea. Toivottavasti minulla on tänä viikonloppuna aikaa sille. Jos ei ole heti, niin viimeistään joululomalla. Sen kanssa minulla on suunnitelma. Olen alkanut pohtia, että jos saan siitä hyvän, niin voisinko liittää sen bonuksena Kreikkalaisiin ja tehdä Kustantamo F:ää varten ihan oman version Kreikkalaisista. Siis se talo, jonka hylsy sai minut ihan polvilleni viime tammikuussa. En tiedä. Katsotaan nyt. Tai sitten vain kirjoitan novellintekeleen kutakuinkin valmiiksi  ja laitan vähäksi aikaa naftaliiniin odottamaan sitä hetkeä, kun sille tulee tarvetta. Joka tapauksessa on kiva tunne, kun päähän poksahtelee pienen pieniä ajatuksia tai tunnelmia siitä, mitä haluan uuteen tekeleeseen lisätä. Vielä kun olisi aikaa ja energiaa tehdä se kaikki... No, sitä energiaa voi aina hankkia. Esimerkiksi menemällä nukkumaan perjantai-iltana aikaisemmin kuin yhtenäkään arki-iltana koko viikolla.

2 kommenttia:

Lila kirjoitti...

Päänsärky on hirveää. Ja ne pienet lihakset sielä kallonpohjassa on hirmu hankalat venytellä. Koeta kestää, toivottavasti liikunta auttaa. :) Mä olen todennut joogan tosi hyväksi, mutta varmaan muukin vääntyily ajaa saman asian.

Uudet ideat on ihania! Nautiskele, säästele, lihottele. :) Ja nukkuminen on aina hyvä idea.

Rooibos kirjoitti...

Minunkin pitäisi joogaantua ja lämmittää uudelleen satunnainen joogassa käynti. Joulun jälkeen sitten. Kuten kaikki muutkin ihmiset - "tammikuussa alkaa uusi elämä". Paitsi ettei minulla ala uusi elämä, pitäisi vain hankkia vähän lisää liikkuvuutta...

Nukkuminen on tosiaan aina hyvä idea :D. Nytkin kelpaisi, mutta järki sanoo, että ei voi, pitää tehdä yhtä sun toista ;).