May the Force be with you

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Paha Nuutti

Kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa. Haluan haluan. Päätä kiertävä kuumeseppele kuitenkin vähän haittaa. Se tulee ja menee oman mielensä mukaan, valahtaa otsalta silmille ja väsäyttää juuri silloin kun sitä vähiten odottaa. Päivä on harmaa ja ilta ei sinerrä, vaan harmenee yhä, putoaa pikkuhiljaa mustaksi. Minä haluaisin päivän ja sen jälkeen päivän ja sen jälkeen päivän ja päivän ja päivän. Istuisin milloin missäkin ja kirjoittaisin. Kotona olen erikoistunut sohvaan - kun ei paljon jaksa, pöydän ääreen asettautuminen tuntuu vakavalta ja työläältä, mutta sohvalla peitto polvien päällä ja neljä tyynyä selän takana voi ihan vahingossa lastata paperille enemmän kuin yhden ajatuksen. Ennen kuin sitten väsyy taas.

Seuraavaksi ruokaa. Keittoa. Papu-savoijinkaali-chorizo-soppaa. Suoraan uusimman Glorian ruoka&viinin kannesta. Juuri jotain tuollaista olen odottanutkin. Ehkä se kirkastaa vähän tätä päivää. Ehkä laitan kynttilöitä palamaan lisäkirkasteeksi. Illalla tulee Kultainen kompassi -elokuva telkkarista. Se pitää katsoa. En pidä Nicole Kidmanista, hän on pelottava aina ja kaikkein pelottavin tässä elokuvassa. Sitäpaitsi Philip Pullman on nero. Jos ette ole lukeneet Universumien tomu -trilogiaa, jonka Kultainen kompassi aloittaa, niin lukekaa heti.

Varasin viime yönä kirjastosta kirjoja. Tulee taas Diana Wynne Jones -kausi. Ihan niin kuin viime vuoden alussa. Niiden lisäksi tilasin yhden kirjan, jota aion käyttää taustatiedon keräämiseen. Minkä taustatiedon? Uuteen Juttuun, jota haluaisin kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa.

Nyt keittoa, sitten sanoja. Väsytään liian lämmön alle vasta sitten, kun katsotaan Kultaista kompassia, sitten kun harmaa on mustunut kokonaan.

7 kommenttia:

Dee kirjoitti...

Piti tsempata mutta en pysty nyt ajattelemaan muuta kuin chorizoa... nam.

Rooibos kirjoitti...

:D Tuolla ne tirisee pannulla!

Anonyymi kirjoitti...

Pikaista paranemista! Ja se Uusi Juttu, sounds like a plan :)
-Leijona (suunnittelee suunnittelee itsekin)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, Leijona :). Ja joo, sounds like a plan - ja on siinä vaiheessa, että piti miettiä, että voinko puhua Uudesta Jutusta edes täällä blogissa. En uskalla henkäistäkään sen enempää, ettei se vesity. Liian aikaisin puhumalla voi tehdä paljon hallaa... Suunnitteluja sinnekin!

vaarna kirjoitti...

Aaaahhh, Kultainen Kompassi! Rakastan Pullmanin Universumin Tomu trilogiaa. En vain voi sietää leffaversiota, sillä se on vesitetty täysin leikkaamalla kirjan varsin olennainen loppu pois. :(

Ja uudet jutut on niin parhaita. Se on aina parasta aikaa, kun idea ei ole vielä täysin muotoutunut, vaan sitä pitää tutkia ja kehitellä vielä hetken aikaa. Onnea siihen! :D

Anonyymi kirjoitti...

Hah, itse en vielä uskaltanut tehdä bloggausta suunnitelmistani :D. Kunhan nyt edes muotoutuisi kokonaiseksi suunnitelmaksi, sitten pitää vielä kirjoittaa alku ja sen yli, sitten vasta uskaltaa sanoa ääneen...
-Leijona

Rooibos kirjoitti...

Vaarna, minun oli ihan pakko lukea sängyssä vielä vähän Pullmania... Niin käy aina, kun tulee joku elokuva, jonka pohjana olleesta/olleista kirjoista tykkään. Harry Potter -leffojen jälkeen on ihan pakko lukea vähän Potteria ja Kultaisen kompassin jälkeen pitää saada hiukkasen Salaperäistä veistä.

Leijona: Niinpä, ääneen ei uskalla sanoa juuri mitään ennen kuin tietyssä vaiheessa. Vaarallista puuhaa tuo puhuminen.