May the Force be with you

tiistai 8. tammikuuta 2013

ps.

Edelleen pelkään vähän, että teksti menee pois, koska en kirjoita. Haluaisin omia kokonaisia päiviä sanoille, kulkea niiden kanssa paikkoihin, joissa en ole ikinä käynyt. Haluaisin omia kokonaisia päiviä ja leikkiä että ne ovat arkea. Enkä minä vain halua, minä myös tarvitsen niitä. Mikään muu ei ole samanlaista. Mikään muu ei saa minua tuntemaan, että juuri tätä varten olen olemassa. Dramaattista ja teatraalista? Kirjoittaa. Onko se niin kauhean paljon vaadittu? Ei tietenkään, minä vain haluaisin sitä enemmän kuin mahdollista. Pitää tehdä asialle jotain. Venyttää aikaa.

7 kommenttia:

Dee kirjoitti...

Aikaa ei voi venyttää. Ikävä fakta. Onneksi hieno fakta on se, että ei teksti itsekseen mihinkään häivy jos ei kirjoita lakkaamatta.

Rina kirjoitti...

Tuttu tunne. Ajan venytys kuulostaa kiehtovalta, onnistuisikohan se jos samaan aikaan juoksisi ylivalonnopeudella? Tai kirjoittaisi? Seuraavaan lomaankin on vielä niin pitkä aika.

Rooibos kirjoitti...

Minä ajattelin venyttää aikaa priorisoimalla. Kun jättää turhuudet pusaamatta, jää minuutteja hyötykäyttöön.

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä kuulla, että olet ollut kipeänä. Koita nyt vain keskittyä tulemaan taas terveeksi ja yritä olla stressaamatta kirjoittamisesta - eivät ne sanat minnekään katoa, ainakaan luulisin:) Samaa mieltä kyllä olen kanssasi siitä, että jos ajankäyttöä vähän suunnittelee ennalta ja priorisoi, niin kummasti sitä löytyy minuutteja ja tuntejakin jostain lisää sille, mikä on itselle todella tärkeää. Tosin ei ehkä kannata ihan samanlaiseen päivien aikatauluttamiseen minuutilleen mennä kuin eräs entinen työkaverini. Hän kyllä ehti kyllä tehdä vaikka mitä kun aikataulu ei pettänyt, mutta sitten kun se kerran petti, niin jonkinlainen väliaikainen "romahdus" siitä sitten seurasi ennen kuin minuuttiaikataulu saatiin taas kuntoon. Itseäni aina kummastuttaa (ja kauhistuttaa) se, että miten lapsena aikaa tuntui olevan yllin kyllin ja se tuntui menevän niin hitaasti ja aikuisena sitä ei ole koskaan tarpeeksi, ja viikot, kuukaudet ja vuodetkin vain katoavat jonnekin tyhjiöön melkein valonnopeudella.

Rooibos kirjoitti...

Anonyymi: On niin totta, että nykyään aika vain juoksee jonnekin, toisin kuin lapsena. Tuntuu ettei mitään ehdi tehdä, kun päivä tai viikko tai kuukausi on jo ohi. Ja sitten toisaalta, kun alkaa katsoa päiviään tarkemmin, huomaa, että siellä onkin aikasyöppöjä, juttuja, joita tekee ja joista ei ole mitään hyötyä ja joita van tekee. Sellaisia voisi kyllä vähän rajoittaa ja miettiä, että millä asioilla sitä haluaa päivänsä täyttää ja millä ei :).

Unknown kirjoitti...

Itse olen yrittänyt opetella tapaa, jossa hyödynnän myös näitä väliin jääviä pienen pieniä taukoja: kymmenenkin minuuttia on hyödynnettävissä... jos keskittyy johonkin tiettyyn pieneen juttuun tekstissä, keksii tavan ilmaista jokin tietty asia.
Suuremman kokonaisuuden työstäminen valmiiksi vaatii kyllä välillä ihan kunnolla aikaa.

Rooibos kirjoitti...

Tiksu: Tuo lyhyidenkin pätkien hyödyntäminen on hyvä tapa - yllättävän paljon saa aikaan, vaikka kirjoittaisi vain kolme kymmenen minuutin pätkää päivässä. Ja siinä on sekin hyöty, että kun kirjoittaa pätkissä edes vähän, pysyy kirjoittaminen osana arkea. Minulle se ainakin tekee hyvää, että kirjoittaminen on mukana joka päivä, eikä vain kerran kahden viikon välein.