Kaksi päivää kirjoitusvapaata melkein pulkassa. Olen kirjoittanut, olen harrastanut liikuntaa, käynyt hierojalla, istunut kirjoituskahvilassa, laittanut ruokaa, tiskannut, pessyt pyykkiä, nautiskellut auringosta, viettänyt laatuaikaa itseni kanssa. Tämä jatkuu, tämä on hyvä. Ainoastaan se pieni juttu, että voisin lakata ajattelemasta ja asettamasta itselleni paineita.
Tänään iltapäivällä iski palleaan ajatus, joka sanoi, että "typeräkö sinä olet, ei romaania saa kirjoitettua kuukaudessa loppuun, siihen menee vuosia, vuosia ja vuosia ja olet niin kaukana siitä niin kaukana, että on ihan turha edes yrittää!". Onneksi siinä kohtaa oli aika lähteä liikkumaan ja hikoilemaan ja yritin unohtaa tuon pienen, mutta äänekkään äänen. Kyllä, tiedänhän minä, että kirjoittaminen vie aikaa. Tietenkin tiedän. Yritin sanoa itselleni, että pienistä puroista ja pennissä on alku ja niin edelleen. Kuukausi on monen monta kirjoituspäivää ja ehdin kirjoittaa monen monta sivua. Etenkin kun alkuvuonna käsin kirjoitettua matskua on puhtaaksikirjoittamatta enemmän kuin luulinkaan. Osan siitä hylkään jo tässä vaiheessa, mutta tärkeitä kohtauksia on odottamassa koneelle kirjoittamista. Ja sen lisäksi se kaikki uusi, jonka sisälle yritän päästä ehkä liiankin epätoivoisesti. Yllättäen helpotusta on tuonut se, että arvoin eilen illalla kirjoitusvihkojeni pinosta yhden, joka oli kesältä 2011, ja aloin lukea. Olen nyt puolessa välissä ja olen ilahtunut jo monta kertaa, löytänyt helmiä lauseita ja hassuja pikku tarinoita. Olen hämmentynyt omista sanoistani ja lukenut niitä aivan kuin joku toinen olisi kirjoittanut ne.
Tiedän kyllä, että vanhojen (tarpeeksi vanhojen) kirjoitusvihkojen lukeminen on hyvä asia ja että sieltä löytyy vaikka mitä, mutta se on aina jäänyt mukamas ajanpuutteen jalkoihin. Aion lukea tämän vapaan syyskuuni aikana noita vanhoja sanoja. Löydän sieltä assosiaatioketjuja ja tunnelmia, jotka auttavat tämän kässärin kirjoittamisessa. Ainakin auttoivat tänään, enkä tiedä miksi eivät auttaisi muinakin päivinä.
Ja juuri nyt kyllästyin lopullisesti puhumaan uudesta projektistani uutena projektina tai kässärinä tai romaanikässärinä. Se saa luvan kulkea täällä blogissa työnimellä Volvo. Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti