Lunta tulvillaan

Ihana, autuas, taivaallinen lumisade ja pakkanen. Talvi! Ihan niin kuin kuuluukin olla tähän aikaan vuodesta! Kunpa tuo ei lakkaisi ennen kevättä! Aamulla olin niin hyväntuulinen pelkän talven takia, että hymyilin koko työmatkan kuin heikkomielinen. Aamupäivällä käväisin töitten lomassa lähikaupassa ja kun kipitin korttelin matkan takaisin toimistolle tuiskussa ja tuulessa, oli ihan pakko vilkaista taakse - jes, kadulla ei ollut ketään - ja sitten hyppelin muutaman askeleen verran eteenpäin niin kuin pikkutyttö. Sitten paluu ruotuun, kipitin muina naisina loppumatkan, kuin järkevä ja aikuinen ihminen ainakin, mutta sisimmässäni hyppelin koko matkan töihin asti lumisateen halki. Hyps, hyps, hyps, hyps...

Töiden jälkeen Hillokuningattaren kanssa glögille - sekin oli mukavaa. Istua lämpimässä, juoda glögiä ja katsella, miten ikkunan taa parkkeeratut autot olivat peittyneet lumeen ja muistuttivat muodoltaan kuplavolkkareita, miten siistiä ja siloista oli lumi ja miten se pyyhälsi katuvalojen valokeilassa.

Ajatella, pelkkä vuodenajan muutos voi saada minun päiväni iloiseksi, askeleet keveiksi, toivoa täyteen. Olen ihan tosi helppo.

Eilen illalla viilasin kuin viilasinkin vielä hiukan Rhota, lisäsin hiukkasen säröä (toivon niin) ja nyt olen valmis Omegan ja jonkun toisen tekstin kimppuun (luulen niin). Seuraavaksi iltapuhteeksi luen Omegan ja viilaan sitä, sekä valikoin toisenkin novellin mietittäväksi sen rinnalle. Sen toisen vain luen, se saa hautua, jollei nyt sitten tule heti lukemisen yhteydessä kuningasideaa. Harvemmin tulee. Alitajunta saa hoitaa, ja aika.

Istun hiljaa tuolillani, mutta sisäisesti minä hyppelen vieläkin.