Olen ollut koko päivän ihan luvattoman huonolla tuulella, kun ottaa huomioon, että on ihana päivä. Sunnuntai, vapaapäivä, ja aamupäivällä aurinkokin paistoi ja olen siivonnut ja pyykännyt ja pöydällä on tulppaaneja ja ja ja. Ja minä murjotin samalla kun pyykkäsin ja imuroin ja pyyhin pölyjä. Sitten otin haluttomasti kirjoitusvihon ja menin sunnuntaikahvilaan ja söin bebe-leivoksen ja join kaksi kuppia teetä, jota ne väittivät Earl Greyksi ja ajattelin sitä pussillista englantilaista Earl Greytä jonka löysin siivotessani ja muistelin sen tuoksua. Ja sitten, sokeripöllyissäni, kirjoitin. Oksensin paperille neljätoista runoa ja pari sivua mitävaan raakatekstiä. En ole vieläkään häikäisevän hyväntuulinen, mutta lähempänä normaalia kuitenkin. Eiväthän asiat muutu sillä, että ne kirjoittaa paperille, mutta jokin venttiili aukesi ja päästi turhat höyryt pihalle.
Seuraavaksi jatkan männäviikkoisen novelliluonnoksen puhtaaksikirjoittamista. Kirjoitan ehkä puhtaaksi siedettävimmät tämänpäiväisistä runoista myös. Minulla on tietokoneella erillinen kansio runoille, vaikka en siis kirjoita runoja. Paitsi joskus. Huonoja, kuten tänäänkin, siinä kohtaa laatu on aina turvallisen samaa. Minulle runot ovat tunteita ja kuvia, harvoin niissä on mitään sen kummempaa ajatusta. Ne ovat äänenavausta, totaalista tajunnanvirtaa, tulevat suoraan tunteistani ja ovat siksi hävettäviä. Ei se haittaa, kun niitä ei kukaan muu näe.
Yritän elää tässä hetkessä. Ajattelen vain tätä päivää. Kaikkia niitä asioita, joita voin tehdä. En tiedä teenkö niitä, mutta mahdollisuus on olemassa. Se valaisee jotenkin - se mahdollisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti