May the Force be with you

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tylsä päivä

Viilasin vähän aikaa Plan B:tä. Ei se ole kuin muutama sivu melko raakaa tekstiä, enkä tiedä, tuleeko siitä ikinä mitään, mutta piti kirjoittaa jotain tai tehdä jotain kirjoittamiseen liittyvää, ja Plan B oli käden ulottuvilla. Ihan soopaahan se koko juttu on ja tyyli (!) on outo, mutta kyllä tuo nyt kirjoittamiseen liittyvästä korviketoiminnosta meni... Ainakin ajatukset siirtyivät työpäivän sijasta kirjoittamiseen.

Kirjastosta tuli ilmoitus, että ne miljoona (?) varaamaani Diana Wynne Jonesin kirjaa odottavat noutajaansa. Epäilen vähän, että aika niiden lukemiseen otetaan yöunista - ei hyvä. Olisiko kellään lainata muutama ylimääräinen tunti vuorokauteen sijoitettavaksi - niille olisi tarvetta. Jos ei muuta, niin niillä pystyisi vaientamaan omantunnon äänen; päässäni alkaa pikkuhiljaa kuulua pieni, nalkuttava ääni, joka huomauttelee siitä, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Siitä, että tällä hetkellä minusta ei edes tunnu kirjoittavalta ihmiseltä. Siitä, että olen kehittänyt itselleni jonkunsortin tyylikriisin (...), josta epäilen, että se lähtisi pois kirjoittamalla, mutta kun ei ole aikaa eikä energiaa käytettävissä ihan juuri tällä sekunnilla. Huokaus. Ja kustantamotkin ovat hipihiljaa, eivät edes henkäise tänne päin.

5 kommenttia:

Lila kirjoitti...

Aina ei tarvitse jaksaa. Kyllä se siitä. :) Ja outoakin tyyliä voi välillä kokeilla - jos se on huonosti outo, niin jättää sen vain kokeiluksi.

Rooibos kirjoitti...

Lila: Niin... on vaan ollut viime aikoina liikkeellä turhan paljon sitä, ettei jaksa. Ja kun haluaisi. Mutta ei jaksa hajota kuuteen suuntaan. Ja sitten tulee huono omatunto ja harmittaa. On tämäkin.

Nimetön kirjoitti...

Juu, kiitos, vuorokauteen lisää tunteja, viikkoon lisää (vapaa)päiviä, kuukauteen lisää viikonloppua, lomia, IHAN mitä vaan aikaa.
-Leijona

Rooibos kirjoitti...

Leijona, jos löydät ihan mitä vaan ylimääräistä aikaa jostain, niin lähetä jämät minulle :)!

Nimetön kirjoitti...

No jos tunnin pari, kunhan nyt ensin ne löydän... ;)
-Leijona