May the Force be with you

lauantai 12. toukokuuta 2012

Palasia

Kirjoitin tänään raakatekstiä. Seitsemän, kahdeksan sivua, jotain sellaista. Ensin soopaa ja sitten kohtauksen. En tiedä mistä kohtaus on, voi olla ettei mistään. Minulla on paljon sellaisia raakateksteissäni. Jotkut niistä leviävät novelleiksi tai muutaman sivun mittaisiksi kohtauksiksi jostain muusta, isommasta, joka ei koskaan synny. Pitäisi lukea vanhoja raakatekstivihkoja, ties mitä niistä löytyisi. Tätä minä aina sanon, että pitäisi lukea. Milloinkohan olen viimeksi lukenut? Kauan sitten. Käsin kirjoitettua tekstiä on hidasta lukea, etenkin jos teksti on alkanut viemään, sillä silloin käsialakin vie.

Olen tehnyt tänään yhtä sun toista. Samalla olen ajatellut, yhtä sun toista. Kirjoittamista. Kreikkalaisia. Minun pieniä Kreikkalaisiani, jotka odottavat yhä. Kauanko ne odottavat? Mikä on lopputulos? Entä jos lopputulosta ei ole? Mitä teen niiden kanssa? En tiedä. Kaikkiin kysymyksiin. Ei auta kuin odottaa. Olen huono odottaja, olen kärsimätön.

Kirjoittaa pitää. Sen minä tiedän. Mitään muutakaan en osaa tälle.

Ei kommentteja: