Minä en ole yhdenlainen, mutta sitten kun minulta kysytään, että millainen olen, en muista mitään. En yhtään muista millainen olen, en tunnista. Mikä minusta tekee erilaisen kuin muut - kaikkihan ovat sinnikkäitä, kaikilla on unelmia, ja sitä paitsi haluan aika pitkälti samoja asioita mitä kaikki muutkin. Että en tiedä, jos kysyt, että minkälainen. Tällainen. Hmm.
Jotten joutuisi miettimään mitään, päätin ottaa ajatuksia annettuina. Kirjoitusvihko numero 7 keväältä 2009. Luin vähän matkaa ja sitten kun tuli sellaisia sanoja vastaan, että ne kuulostivat hyvältä, otin ne mukaan ja kirjoitin siitä eteenpäin (jotain ihan muuta kuin alkuperäinen yhteys) pari sivua. Sen verran, että voin sanoa kirjoittaneeni. Sen verran, että voin taltuttaa huonon omatunnon, ettei huomenaamulla tarvitse meikata sen lyömiä mustelmia piiloon.
Kyllä se siitä, kunhan minua lakkaa väsyttämästä. Ehkä ylimääräinen väsymys johtuu koivusta, joka on muuten ollut laupias ja armollinen. Ehkä väsyttää muuten vain. Sitten ei väsytä samalla tavalla kun on vapaapäivä ja voi kirjoittaa. Vielä kaksi päivää siihen vapauteen. Toivon hartaasti, että saan silloin jotain aikaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti