Perjantai ja lauantai aivan täysin ilman kirjoittamista. Ainoa, mikä kiinnosti, oli nukkuminen ja syöminen. Tänään sanat ovat tulleet takaisin ja olen kirjoittanut kahta novellia. Parin päivän pesäero teksteistä ja parit kunnon yöunet tekivät terää. Tänään kävin siihen päälle vielä Kiasmassa. Iloinen yllätys. Aivan järjettömän hienoja Osmo Rauhalan tauluja, jotka todellakin puhuttelivat liikutukseen asti. Muitakin hienoja taideteoksia ja siihen päälle vielä itse Kiasma, jota ihailen aina kun käyn siellä. Ihana talo.
Haluaisin kirjoittaa koko huomisen. Upota siihen niin kuin vanukkaaseen. Tarvitsen kirjoittamista ja tarvitsen nimenomaan sellaista kirjoittamista, joka avaa minulta pohjan ja päästää yhä syvemmälle - vai vaiko sittenkin yhä lähemmäs pintaa? Yritän jättää jotain auki, vaikka suljenkin itseäni hiukan, jotta voin tehdä huomenna päivän töitä. Laitetaan ovi kiinni, mutta jospa lattialuukku voisi jäädä silti auki?
2 kommenttia:
Ihana tämä sinun pinnalla - vanukasuppoutumis-kappaleesi :)
Itse joudun olemaan aina useamman päivän kirjoittamatta (niinkin maalliset syyt kuin lapset ja työ). Takaisin sillä pääse pitempään tekstiin vie tovinsa. Mutta toisaalta: joskus tuntuu, että pitäisikin kyetä aloittamaan tyhjältä pöydältä. Kun sen voisi tehdä vanukastilassa, olisi aika hienoa.
Minä haluaisin sukeltaa vanukkaaseen, mutta kun kirjoitan ilta kerrallaan, en pääse kunnolla pinnan alle, vaan uin vain pinnassa tai joskus sukellan liukua selkä pinnalla mutta pää vanukkaassa. Pitäisi päästä sinne kokonaan, niin etteivät edes kantapäät hivo pintaa. No, uiminen ja pieni sukeltelu ovat ihan jees nekin - edes niitä, vaikkei syvänmerensukellusta.
Lähetä kommentti