Miten hienoa, että on ihmisiä, jotka jaksavat, haluavat, viitsivät nähdä vaivaa ja antaa palautetta teksteistäni. Minulla on monta sellaista ihmistä. Osa vakituisia, osa satunnaisia. Joskus tulee jotenkin nöyrä olo niistä palautteista joita saa. Siksi, että aika tuntuu olevan maailman vähäisin luonnonvara tällä hetkellä, ja silti saan sitä niin monelta. Miten kilttiä ja miten anteliasta ja miten epäitsekästä. Tulee olo, että ei täällä yksin raahusteta.
Tämänkertainen palaute muhii päässä. Ajatukset eivät ole sanallistuneet vielä, mutta tunnen, että jotain tapahtuu. Pienet matoset muhentavat multaa. Jotkut kommentit osuivat ja upposivat erittäin hyvin maaliinsa. Haparoin ajatuksilla moneen suuntaan ja tunnistan itseäni niistä kuvista, joita löydän. Samalla yritän purkaa solmuja, joilla olen ankkuroinut itseäni tiettyyn, vähän liian matalaan veteen. Että sitten kun tulee se tuulenvire, kun airolla hotaistaan vettä, että sitten paikka muuttuu ja liikun. Niin, ja lisäksion se pieni ääni, joka sanoo takaraivossa: "nauti! pidä hauskaa!". Niin. Niin todella. On muitakin syitä, mutta onko muita syitä, lopultakaan, kuin se, että tuntuu hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti