Nyt voin kertoa, miten kaikki oikeasti meni, koska enää sillä ei ole väliä. Ei tarvitse olla taikauskoinen ja siksi hiljaa. Siispä:
Sain alkusyksystä meiliä Kustantamo G:stä ja tapasin syyskuussa Kustantamo G:n kustannuspäällikön. Kävimme lounaalla, juttelimme Kreikkalaisten käsikirjoituksesta, jonka he olivat Kustantamo G:ssä lukeneet. Lounas poiki minulle listan niistä teksteistä, jotka kannattaisi jättää kokoelmasta pois. Näin tein, ja kirjoitin Kreikkalaiset uusksi syys-lokakuussa, poimin parhaat päältä (?) ja lisäsin muutaman novellin. Niin kuin olen kertonut teille aikaisemmin, sain Kustantamo G:stä syksyllä ilmoituksen, että he ovat yhteydessä vielä tämän vuoden puolella. Isot pisteet siitä, että näin kävi! Harvasta talosta ollaan yhteydessä silloin kun luvataan. Tänään sain sähköpostia. Ja mitä siinä sitten luki? Jonkun verran kaikenlaista, mutta ydin on helppo ja lyhyt: ei. Ei. Ei Kreikkalaisille. Kehottivat lähettämään tulevaisuudessa jonkun toisen käsikirjoituksen, mutta heidän osaltaan Kreikkalaiset on nyt loppuunkäsitelty.
Mitä tuohon sanoisi? Muuta kuin sen, että tästäkin suosta noustaan. Ehkä jopa nopeammin kuin edellisestä, koska nyt hylsystä on puolitoista tuntia ja olen jo suhteellisen kasassa. Myönnän, että vielä hetki sitten en ollut. En todellakaan. Nyt on vain lähinnä turta olo. Mitä uutta tässä muka oli? Siis siinä, ettei Kreikkalaiset kelpaa. Ei mitään uutta, joten mitä väliä, vaikka kävin taas lähempänä kuin koskaan ennen, sillä lopputulos on aina sama. Normihylsyt pystyn ohittamaan olankohautuksella, mutta nämä, joiden ympärillä ilma on ollut ensin tiheänään toivosta, nämä ovat pahoja. Ironia, sarkasmi ja kyynisyys tulevat onneksi apuun. En pidä niistä normaalisti kovinkaan paljon, mutta tällaisina hetkinä ne antavat etäisyyttä.
Päässä pyörii tietenkin sata ajatusta, jos niille antaa hetkenkään tilaa: "Enkö oikeasti koskaan julkaise? Olenko tosiaan näin surkea kirjoittaja? Eikö jo kannattaisi antaa periksi? Jos lopetan kirjoittamisen, mitä minulle jää? Miksi minä saan aina hylsyjä, ja niin monet muut kustannussopimuksia? Miksi en ikinä, ikinä onnistu? Enkö oikeasti ikinä onnistu? Kuinka paljon kestän tätä vielä?" Ja niin edelleen ja niin edelleen. Loputtomiin. Käännän volyymin pois päältä, sillä noita ääniä voi kuunnella myöhemminkin, sitten kun ei ole enää näin vereslihalla. Tällä hetkellä niistä ei ole mitään hyötyä.
Ja mitä tulee Kustantamo G:hen, niin älkää vetäkö mitään johtopäätöksiä sen nimestä. Minulla on tapana ristiä kustantamot siten, että kun lähetän kässärin kierrokselle, kirjoitan paperilapulle allekkain ne kustantamot, joihin kässäri on lähtenyt. Blogia varten merkitsen jokaisen kohdalle kirjaimen, A:sta eteenpäin. Eli mikä tahansa kirjain voi edustaa mitä tahansa kustantamoa. Ja kustantamoja merkitsevät kirjaimet yleensä vielä vaihtuvatkin kustantamokierrosten välillä. Jotta menisin itsekin mahdollisimman pahasti sekaisin.
Että tällainen vuosi. Eilen kerroin pääpiirteet tästä vuodesta, nyt tarina sai lopun.
Taidan ottaa päiväunet.
26 kommenttia:
Höh :(
Onneksi huomenna on uusi vuosi, menestystä sinulle ja Kreikkalaisille sen myötä!
Kiitos, Maria. Ei muuta kuin takaisin hommiin. Hyvää uutta vuotta sinullekin!
Ensin halit.
Sitten uskoa ja toivoa.
Sitten tyly kaupallinen realiteetti: novellit ovat ihan helvetin vaikea tapa saada kustannussoppari. Ne eivät myy, ellet ole jo tunnettu kirjailija silloinkin hyvin vähän.
Sitten objektiivinen huomatus: kyse ei ole kirjoittajanlahjoistasi, vaan nimenomaan Kreikkalaisista, eli näistä novelleista. Novellien suhteen julkaisukynnys vain on korkeampi kuin monien muiden kirjallisuudenlajien.
Sitten vielä kärsivällisyyttä.
Oletko miettinyt romaanin kirjoittamista? Kun lahjoja sinulla on ihan selvästi. Nuorikin olet, joten mikään tulipalo kiire sinulla ei ole, muistathan sen. Kreikkalaiset julkaistaan kyllä, vaikka ne eivät olisikaan esikoisteoksesi.
Julkaisuhaaveista et voi missään tapauksessa luopua, koska ennemmin tai myöhemmin julkaiset kyllä.
Äh, minua harmittaa tosissaan, ettei Kreikkalaisia juuri nyt onnistanut, mutta kirjailijanurallesi tästä tulee lopulta vain anekdootti, siitä olen varma.
Voi Vera. Kiitos halauksesta ja tsempeistä ja kannustavista sanoista. Tuo on ihan totta, että novellit ovat paskin mahdollinen tapa saada esikoinen läpi. Romaani - olen kyllä ajatellut sitäkin, mutta se ei ole ollut vielä ajankohtaista. Ja entisiin romaanikässäreihin verrattuna rima on noussut: tuntuu, että romaaniin pitäisi olla niin järjettömän hieno ja mahtava ja monimutkainen idea, että tuntuu, että miten ihmeessä pystyn sellaiseen, kun en näköjään edes novelleihin. Ja tiedän, ihan väärä ajattelutapa, ei niitä voi verrata. Ja vaikka jokainen kässäri on omanlaisensa, niin kun tiedän, mikä tuskien (okei, on ollut kivaakin) taival novellikässärin kirjoittaminen on ollut, niin en jotenkin jaksa uskoa, että romaani olisi ratkaisevasti helpompi ;).
Sait minut Vera kyllä hymyilemään tuolla kommentillasi - nimittäin sillä, että "nuorikin olet" :D. En minä mikään nuori ole :D. Vaikka saisin sopimuksen heti ensi viikolla, niin silti en ehdi nuoreksi esikoiskijailijaksi, en millään ;).
Mutta joo. Ikää lukuun ottamatta ;) puhut täyttä asiaa. Näinä hetkinä on vain niin hiton vaikea jaksaa uskoa siihen, että tästäkin tulee vain anekdootti siinä tarinassa, jonka nimi on "vaikeuksien kautta voittoon". Ehkä jo parin päivän päästä jaksan olla leuka ylhäällä ja muuta vastaavaa, mutta tämä tuoreiden tunnelmien kahlaaminen vaan on niin.... No joo.
Kiitos sanoistasi, Vera.
Vera: Pakko palata tuohon ikäkommenttiin: jos pidät itseäsi nuorena, niin sitten kiitos saat pitää minuakin, kun kerran ollaan saman ikäisiä ;).
Oli asiat miten tahansa, et ole voinut saada vastaukseksi ei siksi, että olisit surkea kirjoittaja. Siinä tapauksessa kustantamo ei olisi kiinnostunut ollenkaan.
Eli koska kyse ei ole kirjoitustaidosta, kyse on vain huonosta tuurista ja siitä, että novelleja on niin vaikea saada läpi, että niiltä kai odotetaan aivan mahdottomia.
Minäkin odotin paljon, kun minulle luvattiin syksyllä, että käsikirjoitukseni luetaan, mutta eipä kustantamosta sitten ole mitään kuulunut.
Toivotaan, että ensi vuonna tuuli kääntyisi parempaan!
B.N.: Kiitos ja tsemppiä odotukseen - kyllä sinun kässärisi varmasti luetaan, mutta kustantamojen aika liikkuu eri tahtia kuin kirjoittajan aika. Vrt. ihmisen vuosi = 7 koiran vuotta... Kirjoitusiloa ensi vuodelle sinulle.
Hei Rooibos
Luin kirjoituksesi ja mieli mataloitui puolestasi. Siitä lähtien, kun aloin seurata blogiasi, olen ollut varma, että jossakin vaiheessa tärppää. En sano tätä vain lohduttaakseni vaan siksi, että uskon ihan vilpittömästi lahjoihisi, joita blogikirjoituksesi ainakin minun arvioni mukaan tuovat selkeästi esille.
Joten samalla, kun toivotan sinulle hyvää uutta vuotta, toivotan myös lujaa uskoa ja sitkeyttä. Älä katkeroidu, älä kovetu, äläkä ennen kaikkea luovuta. Siirrä Kreikkalaiset sivuun, aloita jotakin uutta. Ehkä vuosi 2013 on kuin onkin juuri sinun vuotesi.
Pöh! Pahoitteluni, Rooibos. Kylläpä liippasi läheltä. Ehkä sieltä vielä joku muu kustantamo jostain...
Sillä aikaa, kirjoita. Lisää. Uutta. Terveisin Paraskin Neuvoja Leijona (joka ei vieläkään tiedä mitä kirjottaisi, jotain ajatuksentynkiä on sentään mielessä vilahtanut. Kyllä kai tästäkin vielä noustaan...)
Ja joka tapauksessa, Menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!
Voi Rooibos.
Kyllä sinä kykenet. Näitä mietteitäsi nyt ehkä vuoden verran seuranneena olen ihan varma että kykenet. Epävarmuus on itse kunkin kaverina tasaisin väliajoin.
Mutta kuten Kristiina sanoi, aloita toki jotain uutta. Jos ei Kreikkalaiset, niin ehkä jokin muu. Sinut on huomattu, sinulla on lahjoja, jonakin päivänä ne kantavat valoon saakka.
Elämässä tärkeintä on vain uskoa. Silloin kun kirjoittaa, ja silloinkin kun ei kirjoita. Vahva tahto muuttaa toisinaan todellisuutta.
Tosissaan alkoi harmittaa sinun puolestasi, kun luin tämän postauksesi. Mutta älä missään nimessä lopeta kirjoittamista, kun ihan selvästi nautit siitä! Ja toivoa on vielä. Vuosi 2013 tulee takuulla olemaan hyvä vuosi. Kyllä sinä takuulla saat jossakin vaiheessa sen kustannussopimuksen.
Hyvää uutta vuotta sinulle!
Olen tässä jo pidemmän aikaa lukenut blogiasi ja pitänyt peukkuja Kreikkalaisten puolesta, mutta nyt täytyy ensimmäistä kertaa jättää kommentti. Tuli ihan paha mieli itsellekin, kun luin mitä sitten Kreikkalaisten kanssa loppujen lopuksi tapahtui. Yhdyn kyllä täysin edellisin kirjoittajiin, ettei kyseessä ollut kirjoittajan lahjasi tai novellien taso, vaan yksinkertaisesti se, että novellikokoelmia vaan on niin vaikea saada myydyksi ja kustannustoimintakin ikävä kyllä on hyvin kaupallista ja tulospainotteista. Teksteistäsi kyllä paistaa niin selvästi esille, että olet lahjakas kirjoittaja (toisinaan luen useita kertoja mitä olet kirjoittanut, koska käytät sanoja niin taitavasti ja osaat maalailla niillä mielikuvia ja tunnelmia niin että ne pystyy maistamaan ja aistimaan). Kaikkea hyvää vuodelle 2013 ja heti kun vain pystyt ja jaksat, niin ei kuin romaanikässäriä kehiin. Itselläni ei ole epäilystäkään, etteikö sillä kustannustalon ovet avaudu:)
Kristiina: Kiitos kannustavista sanoista. Luulen, että tämän hylsyn jälkeen fiksuinta on yrittää olla ajattelematta hylsyä ja vain kirjoittaa, ja niin kuin sanoit, jotain muuta. Ehkä olisi parempi miettiä hylsyä vähän myöhemmin ja yrittää nyt lähiaikoina ennemminkin löytää kirjoittamisen ilo ja keskittyä siihen. Ja tuo on hyvä ohje, ettei saa katkeroitua. On niin helppo vetäytyä sarkasmin ja kyynisyyden peiton alle ja kurkistella sieltä. Ei kuitekaan kauhean hyvä ratkaisu. Ja Kristiina - sinulle ihanaa vuotta 2013!
Leijona: Kiitos, kanssakirjoittaja. Tsemppiä meille molemmille tälle uudelle vuodelle!
Calendula: Kai se on sitäkin, että on vaikea päästää irti Kreikkalaisista, kun uskon niihin vieläkin. Mutta mikä estää tekemästä siinä rinnalla muuta. Siis kirjoittamasta muuta. Voinhan yrittää hankkia Kreikkalaisille kustantajaa muiden projektien rinnalla vaikka niin kauan että silmissä mustenee. Ja tuo on niin totta, että pitää vain jaksaa uskoa, että joskus se on se asia, joka muuttaa ja joka vaikuttaa muihin asioihin. Kiitos.
Katsu: Kiitos! Vaikka olen haalinut kymmeniä ja kymmeniä hylsyjä, niin en tosiaan voi lopettaa (vaikka sekin kävi mielessä tänään) - on nimittäin ihan totta, että kirjoittamisesta minä nautin. Enemmän kuin mistään. Pitää vain keskittyä nyt siihen kirjoittamisen iloon ja unohtaa muut asiat. Hyvää uutta vuotta sinullekin!
Voi Anonyymi - miten te kaikki olette niin kilttejä ja kannustavia. Ja kiitos, Anonyymi ihan erityisesti, että jätit kommentin ensimmäistä kertaa. Kiitos myös kauniista sanoistasi, ne lämmittävät ja tuntuvat hyvältä, kun mieliala on samanlainen kuin sää: pakkastalven jälken sataa lohduttoman paljon vettä. Nyt pitää vain kahlata tämänkin pettymyksen yli. Olen jo monessa vastauskommentissa sanonut sitä, että pitää löytää kirjoittamisen ilo ja keskittyä siihen, mutta se oikeasti tuntuu siltä ainoalta suunnalta, mihin nyt kannattaa lähteä. Juuri äsken tuli itse asiassa mieleen, että oma pikku nanowrimo tai muu tiivis kirjoituskausi (laadusta viis) voisi tehdä hyvää. Että vain suoltaisi ilman vaateita ja pitäisi hauskaa. Täytyy miettiä asiaa. Ja sillä välin toivotan Anonyymillekin hyvää vuotta 2013!
No tässäpä tulee nyt sitten jo toinen kommentti Anonyymiltä... Itse en ole kirjoittaja, ainoastaan innokas kirjojen lukija, mutta kuten sanoin, mielestäni sinulla on äärettömän paljon lahjoja, äläkä missään nimessä anna hylsyn lannistaa itseäsi. Ymmärrän kyllä täysin, että kun olet Kreikkalaisten parissa viettänyt niin paljon aikaa ja muunnellut ja uudelleen kirjoittanut niitä, että tuntuu vaikealta, kun niiden suhteen on tullut seinä eteen. Yritä vain päästä mahdollisimman nopeasti sen yli ja tartu kynään uudelleen kun tulee oikea hetki, mieliala ja inspiraatio. Henkilökohtaisesti toivon todella saavani jonain päivänä lukea julkaistun romaanisi ja myös uskon, että niin tapahtuu -useat tekstisi blogissasi ovat kuin pieniä novelleja itsessään tai hienoja tuokiokuvia. Itse asiassa koska olen aina ollut todella suuri Edith Södergranin ihailija, monet teksteistäsi ja tavastasi kirjoittaa ja käyttää sanoja ovet tuoneet mieleeni hänen runoutensa, joten kiitos myös näistä ihanista hetkistä blogitekstiesi parissa. Älä lannistu, kustannustoiminta on samanlaista ylikaupallista potaskaa kuin kaikki muukin nykyään ja vaikka tekstit olisivat kuinka hyviä, mutta katsotaan, että niitä on vaikea markkinoida ja myydä, niille sanotaan mieluummin ei kuin otetaan riski ja ryhdytään töihin.
Esikoiskirjailijan keski-ikä oli jossain tilastossa 42-vuotta, niin että kyllä, me olemme nuoria ;) Myönnän, että baby facesi vei minua muutamalla vuodella harhaan, mutta siltikin: alle 40-vuotias esikoiskirjailija on yleisesti ottaen nuori. Mikä periaatteessa kirjailijalla ei olekaan positiivista kuten niin monilla muilla aloilla, vai olenko ainoa, jonka mielestä kovin nuorilla ei ole samanlaista uskottavuutta elämän havainnoijina kuin vanhemmilla ja kokeneemmilla? Ei tämä asia tietenkään mustavalkoinen ole, mutta minusta on ollut ihanaa huomata, että nimenomaan kirjailijanuralla ikä ei ole este, vaan löytyy myös yli 60-vuotiaita esikoiskirjailijoita. Äläkä pelkää, et julkaise esikoistasi 60-vuotiaana vaan paaaaljon paljon aikaisemmin. Tuo riman nouseminen on samalla sekä hyvä että kamala juttu. Hyvä siksi, että se auttaa ponnistelemaan aina vain korkeammalle, huono siksi, että liiallinen tietoisuus tappaa luovuuden. Pitäisi unohtaa kaikki muu ja ajatella vain tekstiä, luoda se raakaversio, pitää sitä vain lähtökohtana, josta lopulta hioutuu se varsinainen helmi.
Onpas tosissaan harmillinen loppu vuodelle. Tsemppiä kirjoitusasioihin.
Olette kyllä niin ihania, että tikahdun.
Anonyymi: Kiitos taas, ihanhan tässä punastuu. Minäkin toivon, että saat lukea kirjojani tulevaisuudessa :). Ja edelleen yritän muistaa sen, että kyllä, novellit ovat vaikea laji saada julki. Jos Kreikkalaiset eivät ole esikoiseni, niin alan pikku hiljaa suostua ajatukseen siitä, että ehkä ne sitten joskus myöhemmin voisivat kuitenkin nähdä päivänvalon.
Vera: 42 vuotta? Siistiä! Kerrankin en ole täysin yli-ikäinen ;)! Eli tässähän on monta vuotta vielä aikaa ;). On kyllä kieltämättä lohdullista, että kirjoittaminen on sellainen asia, jossa ihmisellä ei ole parasta ennen -päiväystä. Kärsivällisyys ei vain ole parhaita puoliani, joten tietenkin sitä haluaisi nyt eikä esim kuuden vuoden kuluttua. Tuossa olet ihan oikeassa, että kirjoittamiseen pitää keskittyä. Onneksi olen tässä välipäivinä kirjoittaessani saanut jotain, jota voin jatkaa tämänkin takaiskun jälkeen, joten ihan tyhjälle en pudonnut. Nyt vaan toivon, että olisi aikaa!
Jere: Toisaalta, hyvä että oli vuoden loppu eikä vuoden alku ;). Kiitos tsempistä ja sinulle kirjoitusiloa tälle vuodelle!
Voi ei, ikävää että noin kävi. :( Mutta toisaalta, olet päässyt jo pitkälle, pidemmälle kuin monet muut. Ja jos G pohti noin pitkään, ehkä jossakin muussa kustantamossa asiat loksahtaisivat pari milliä paremmin paikoilleen ja saisit sopparin? Jaksamista ja tsempitystä. :)
Lila: Niin, sitä puuttuvaa paria milliä kohti täytyy vain jaksaa paarustaa. Ja pitää yrittää muistaa, että eteenpäin on menty. Vuoden 2012 aikana olen päässyt jo kahdesti pidemmälle kuin koskaan tätä ennen. Kiitos tsemppauksesta - jossain vaiheessa tulee varmasti takapakkia tämän tänään virinneen reippauden kanssa ja silloin luen täältä blogista kaikki rohkaisevat sananne uudestaan.
Onpa kerrassaan paska juttu. Minulla on tuskin mitään sellaista sanottavana, mitä ei olisi jo sanottu, mutta ehkä tätä pitääkin vähän hokea: sinä et ole huono kirjoittaja jos saat hylsyn. Kustantamot ovat liikeyrityksiä ja sinne mahtuu niin helvetin vähän kerrallaan. Älä luovuta! Et ole ennenkään luovuttanut. Kyllä tämä tästä. Ja soppari - ehkä jo tänä vuonna...!
Dee, kiitos. Kyllä tämä tästä, niin kuin sanoit - kyllä tämä tästä :). Paras lääke näyttää olevan kirjoittaminen, ainakin jos katsoo eilistä postausta... Ja luovuttaa ei voi - näillä mennään. Kirjoitustsemppiä sinnekin!
Rooibos, jaxuhalit (öhöh, tämän on tarkoitus naurattaa). Olen hiukan myöhäisessä mutta olen ollut ulkona nettikuvioista.
Yhdyn kaikkiin edellisiin: jatka kirjoittamista. Ota romaani työn alle. Sinusta löytyy varmasti sellaista sinnikkyyttä, jota se vaatii.
Samaan syssyyn, kun väitetään, että novelli on nykyihmisen laji (kiireinen ehtii keskittyä vain novelliin kerrallaan), sen julkisaaminen ei ole ihan yksinkertaista. Kustantamoilla on varmasti tarkat vuotuiset novellikiintiönsä.
Se, että kustantamo on ylipäänsä vienyt sinut syömään ja antanut sinulle noin tarkkaa palautetta, ei kerro mistään muusta kuin siitä, ett olet hyvä. Oikeasti!
Olisi tietysti aika herkullista kuulla, mikä kustantamo G oikeasti on, sillä itselläkin on erinäköistä kokemusta muutamasta. Tosin huomattavasti ikävämpää :(
Sitkeys palkitaan lopulta. Tiedän sen omakohtaisesti. Ja mitä tulee nuoruuteen, meikäläinen on Veran ilmoittaman keskimääräisen esikoiskirjailijan ikäinen melko tarkkaan. En voi edes kuvitella, että olisin osannut aikaisemmin setviä kaikkea sitä, mikä tulee kustannussopparin mukana matkaan (sillä niin ihana asia kuin oma kirja on, siitä seuraa myös monenlaista, hm, pohdittavaa). Hyvä vain, kun on iön viisauttamaa kokemusta alla.
Aurinko paistaa jo. Tulee kevät. Silloin kirjoittaminen on ihanaa!
Kananlihalla, kiitos jaxuhaleista :D! Ja ei huolta, jatkan todellakin, koska jos lopettaisin kirjoittamisen, niin mitä ihmettä tekisin sillä kaikella vapaa-ajalla...?? ;)
Tuo mainintasi siitä, että novelli on nykyihmisen laji, on kyllä kiinnostava - itsekin olen törmännyt siihen monesti, mutta kovin harvoin sellaisiin ihmisiin, jotka niitä novelleja lukevat. Noin niinkuin "normaaleja" ihmisiä jos ajatellaan, eikä esim kirjoittajia ;). Mutta joo, vaikeaa se on, saada kokoelmaa läpi. Aika näyttää, miten käy.
Ja kevään kirjoitusvaloa odotellessa voi kirjoittaa vähän vielä lisää :). Kirjoitusiloa sinullekin!
ARG!
Olen ollut pitkään poissa blogistasi. Elämä ja sen kiireet ovat vieneet mennessään.
Nyt pysähdyin, puuhellassa valkea kohisee, mustaa teetä suuren suuressa mukissa, piipullinen rommiaromista tupakkaa ja kahlasin blogisi postaukset elokuusta loppuvuoteen.
Odotin myöntävää lauselmaa kustantajalta, niin lupaavalta se vaikutti. Luin kuin dekkaria, hain vihjeitä, odotin postaus postaukselta milloin tulee vastaus, milloin arvoitus ratkeaa.
Ja tässä dekkarissa oli ikävä loppu. Hylsy. Miten masentavaa. Miten turhauttavaa. Miten raadollista.
Mutta, älä masennu, älä luovuta, vieritä kivi ovelta ja jatka kirjoittamista. Jonain toisena hetkenä novellit lyövät läpi. Jatka, jatka, kirjoita ja kirjoita. Anna uskosi ja nautintosi kirjoittamiseen johdattaa tietäsi. Kaikkia sivupolkuja ei tarvitse kulkea. Elämä kolhii, mutta se kantaa-kin.
Jatkan lukemista huomenna, tai päivänä muutamana.
Lämmöllä,
the TdW
Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa, TdW! Ja kiitos rohkaisevista sanoistasi. Olen yrittänyt löytää aikaa kirjoittamiselle ja löytänytkin, ja on ollut ihana huomata, että se kantaa ja on kivaa. Aurinkoa päiviisi, TdW!
Lähetä kommentti