Minä pyörin

En ole vieläkään tehnyt mitään päätöksiä Volvon kanssa suhteessa sivujuoneen / uuteen kertojaan, joista bloggasin männäpäivänä. Itse asiassa olen aika tehokkaasti unohtanut, että minun ylipäätään piti miettiä tuota asiaa. Olen tehnyt kaikkea muuta: käynyt torilla, saunonut, tehnyt kahtena peräkkäisenä päivänä kauraomenapaistosta, juonut ystävien kanssa teetä, ulkoillut, mitä vielä. Kirjoittanut vain ihan vähän raakatekstiä - sitäkään vähää ei pitänyt kirjoittaa, mutta lipsahti. Olen tiskannut, imuroinut, ostanut kukkia kotiin, ajanut valottomalla pyörällä pimeässä (hyi! huomenna järjestän valon pyörääni, lupaan!), puhunut puhelimessa, kuunnellut musiikkia, pohtinut mitä tekisin jos voittaisin lotossa 14 miljoonaa, ja nukkunut.

Neljän viikon kirjoitusvapaasta on jäljellä vielä yksi. Kuluneet kolme viikkoa ovat yllättäen tuntuneet aika pitkältä ajalta. Johtuu ehkä siitä, että on tapahtunut paljon ja että tunteita on ollut laidasta laitaan. Mutta että vielä on jäljellä ensi viikko - viisi arkipäivää. Se on hyvä asia. Keskityn keskittymiseen ja kirjoitan lisää. Hinkuaisin myös lukemista ja tarkoitus on laittaa ruokaa (ainakin kurpitsakeittoa) ja tavata ystäviä ja liikkua myös. Mutta myös kirjoittaa. Etenkin kirjoittaa. Sitä tarvitaan vielä, en ole ollenkaan valmis. Tarvitsen kirjoittamista.

Sitäpaitsi Volvo tarvitsee sitä, että kirjoitan. Enhän nimittäin vieläkään tiedä, miten sivujuonteen käy. Tuleeko toista kertojaa, ja kuka se lopulta on. Tällä hetkellä ajatus on se, että ehkä tulee ja on aavistus siitä, että kuka se on. Ei sillä, on minulla ollut aavistuksia aikaisemminkin. Ovat kaikki osoittautuneet vääriksi. Tässä olisi kyllä palikoita kohdallaan: oikea sukupuoli, istuisi aiheeseen, sopisi teemaan - hitto, niin muuten istuisi ja niin muuten sopisikin! Onko minun tosiaan pakko taipua alitajuntani alle ja tarttua siihen kertojaääneen, jota sain lahjaksi kolmen sivun verran, kun kävin kirjastossa alkuviikosta? Oliko se oikeastikin tarkoitettu niin? Joitain herkullisia juttuja pitää jättää tietenkin pois, mutta muita saadaan varmasti tilalle. Pitääkö minun tosiaan kuunnella alitajuntaani, vaikka tuossa ratkaisussa on vaaransakin? Tai ehkä keksin keinon kiertää ne vaaranpaikat, kun kirjoitan sitä kertojaääntä lisää? Voi hitsi. Tuleeko teille koskaan kirjoittaessa sellaista oloa, että teiltä ei kysytä? Että alitajunta valitsee tietyt asiat, etkä olisi tehnyt niitä valintoja tietoisesti, mutta et voi oikein valittaakaan enää? Palautusoikeutta ei ole ja jutut on pakko ottaa mukaan tekstiin, halusi tai ei?

Jaa-a. Taidan nukkua tämän pohdinnan päälle. Ehkä nukuttu yö antaa vastauksia. Tai sitten ei. Ehkä pitää vain mennä sokkona ja katsoa, mitä tuon toisen kertojan kanssa tapahtuu. Ensimmäisen kertojan kanssa on kyllä myös vielä tekemistä - pari tärkeää kohtausta puuttuu. Olisikohan minulla puhtia kirjoittaa ne huomenna?

ps. volvohan on siis latinaa ja tarkoittaa "minä pyörin", siitä otsikko