Tänään on kirjoittamispäivän lisäksi ajatustyöpäivä (ja sitäpaitsi kansallinen etätyöpäivä). Kirjoittamisajatukset tökkäävät siihen, että tiedän, mitä olen Volvon pääjuonen kanssa tekemässä. Pääjuoni on pääpiirteittäin jo kirjoitettukin. Yksi suuri, tärkeä kohtaus puuttuu, mutta sitä säästelen vielä. Muitakin asioita puuttuu, mutta mitä ja kuinka paljon - osan tiedän ja osaa en. Ja sitten se, että tuleeko sivujuonta. En pidä tästä sivujuonen suunnittelusta, mutta haluan ajatella sen edes osittain valmiiksi, koska haluan, että se, mitä kirjoitan, on hyödyllistä Volvon kannalta. Tiedän kyllä, että sivupolut voivat olla ihan yhtä hyödyllisiä kuin pääväylätkin, vaikka ne sivupolut sitten vaikka deletoitaisiin lopulta pois. Ja että kun alan kirjoittaa uudelleen, teksti muuttuu ja tulee muuttumaan vielä lisää ja osia deletoidaan ja niin pois päin. Mutta mutta.
Tavallaan houkuttaisi yksi alkuviikosta löytynyt kertojaääni. Tavallaan houkuttaisi, sillä sitä oli niin hauska kirjoittaa. Mutta jos se on osa Volvoa, niin onko se päälleliimattua ja tavanomaista? Onko se kuvio juonellisesti se itsestäänselvin ja tylsin ratkaisu? Eihän näitä ehkä kannattaisi ajatella tässä vaiheessa, kun ei edes tiedä tältä osin, että mitä on tekemässä. Mutta. Joku pieni ääni päässä ajattelee silti. Entä jos tuo kertoja tulee mukaan? Se voi muuttaa Volvon aivan täysin. Huonompaan suuntaan. Näen kyllä, miksi alitajuntani kirjoitutti minulla sitä kertojaääntä kolmen sivun verran alkuviikosta - teema istuu Volvoon, näen sen nyt. Mutta silti. Ja kun. En halua hukata aikaa. Hukkaan sitä väistämättä. Haluan hukata aikaa niin vähän kuin mahdollista. Ei kannattaisi ajatella vielä niin pitkälle ja nuoleksia rautatolppaa ennen kuin on edes pakkasta, ja ennen kuin siihen on ehtinyt muodostua yhtään huurua tai jäätä ja ennen kuin on edes teoreettista mahdollisuutta, että nuolaiseva kieli takertuu rautaan kiinni iäksi.
Levoton olo ja ei kuitenkaan. Sellainen olo, että ehkä tämä tästä. Se uusi kertoja houkuttaa, mutta en tiedä, en tiedä. Ehkä pitäisi vain kirjoittaa sitä eteenpäin ja viis veisata muusta ja katsoa, mitä henkilöille tapahtuu. Mutta. En tiedä, tuntuuko se oikealta. Siis se kertoja nyt tähän kohtaan. Ehkä pitäisi vain kirjoittaa Volvon pääkuviota ja viis veisata muusta ja katsoa, rupeaako jostain versomaan jotain. Jos ei rupea, niin onko sekään sitten sääli? En tiedä.
Pitäisi sitäpaitsi alkaa kirjoittaa listaa niistä tärkeistä kohtauksista, jotka on vielä kirjoittamatta.
Pitäisi ehkä kuvitella, maata sohvalla selällään silmät kiinni ja ajatella Volvoa. Kuvitella olevansa ihan järjettömän hyvä kirjailija, Nobel-tasoinen, ja kuvitella, minkälaiseksi se Nobel-kirjailija, joka nyt on kirjoittamassa Volvoa, kirjoittaisi Volvon lopulta. Kuvitella kaikkein hienoin ja tyylikkäin Volvo, mitä vain pystyy. Kuvitella se Volvojen Volvo ja sitten nousta ylös sohvalta ja kirjoittaa Volvo sellaiseksi Volvojen Volvoksi kuin se unelmissa oli.
2 kommenttia:
Kiitos hienosta tekstistäsi. En tiedä miksi ja mitä muut ajattelevat, mutta minä toivon, että antaisit houkutukselle periksi ja tutkisit sitä yhtä löytynyttä kertojaääntä. Jos se houkuttelee sinua, se houkuttelee ehkäpä meitä lukijoitakin. Kerrothan sitten mihin päädyit ja mitä kävi.
Kiitos, Anders :). Luulen, että hauduttelen vielä vähän ja katson, että vieläkö se yksi kertojaääni himottaa parin päivän kuluttua. Jos, niin sitten pitää katsoa, mitä siitä tulee. Jos siitä ei tule osaa Volvoon, niin kyllä siitä novelli ainakin irtoaa. Katsotaan :).
Lähetä kommentti