Tänään en ole kirjoittanut mitään järkevää. Kävin kirjoituskahvilassa, join kaksi teetä ja söin munkin, jota ei ehkä oikeasti tehnytkään mieli, mutta koska olin päättänyt syödä sen, söin sen.
Tulin kotiin. Neuloin lapasta, söin, luin loppuun Seuraelämän säännöt, joka oli jotenkin surullisen alavireen kirja, hyvä kyllä, mutta kaihoisa, tai sitten minun mieleni teki siitä sellaisen.
Lojun. Mikään ei huvita, päinvastoin on masentunut olotila ja tuntuu, että kaikki on harmaata ja mustaa, tai vielä pahemmin: värillistä, mutta mitä väreistä.
Kai tämä on kuukauden kirjoitusvapaan laskuhumala. Kirjoituskrapulapäivä. Haluaisin olla iloinen ja reipas ja tiskannut, mutta en ole. Väsyttää. Haluaisin jotain turvallista.
Otsaa väsyttää, vaikka en ole kai rypistellyt sitä tänään. Tiskaan. Raivaan vähän. Miksi en tekisi niin, kun aikaa on. Ja koska ei kerran huvita mikään, niin yhtä hyvin voin sitten tehdä jotain yleishyödyllistä. Ja usein siitä, että rupeaa reippaaksi, vaikka ei huvittaisi, tulee oikeastikin reippaampi mieli. Se on hyvästä.
3 kommenttia:
Mitä kuolinsyyntutkija sanoi ilmapallosta? Vakava kysymys. No humor.
Sinulla on ollut tehokas kirjoituskuukaus, toivottavasti jaksat työnlomassa jatkaa ja saavutat tavoitteen että jokuversio on loppuvuodesta valmiina :)
Kefa: En tiedä. Mitä :)?
E.K.: Kiitos. Minäkin toivon, että jaksan paahtaa ja saan kässärin johonkin jamaan vielä tänä vuonna. Deadlinet ovat kyllä hyvä asia, vaikka vain itsensä asettamat.
Lähetä kommentti