May the Force be with you

perjantai 14. helmikuuta 2014

Preesensissä

Olin aamupäivällä pari tuntia kirjoituskahvilassa. Ensin fiilistelin kirjoittamalla muutaman sivun raakatekstiä ja sitten tyynnyin Volvon printin pariin. Lukeminen edistyi seitsemäntoista sivua - jotka ovat nyt täynnä merkintöjä (tämä sivulle 88! lisää tähän jotain! epäselvää! ankkuroi aikaan ja paikkaan!), jotka pitää sitten aikanaan purkaa tiedostoon. Luku-urakka alkaa kuitenkin olla jo loppusuoralla, kolmekymmentä sivua jäljellä, joten ei kestä kauhean kauaa kun pääsen taas kirjoittamaan.

Onneksi printtiä lukiessa on tullut vastaan myös joitain sellaisia sivuja, joissa ei paljon korjattavaa ole. Niitä on vähän, mutta kuitenkin. Niillä sivuilla teksti kulkee oikeaan suuntaan oikeaa vauhtia.  Parhaat (?) kohdat ovat juuri sellaisia, joiksi kuvittelinkin preesens-aikatason - pitää vain vähän katsoa, että kestääkö teksti sitä tyyliä lisääkin, vai pitääkö nuo tietyt käännekohdat jättää tuollaisekseen ja antaa muiden preesensien olla vähän liennytetympiä. En tiedä vielä. Tiedän jossain vaiheessa. Tyylikysymys. Katsotaan.

Kello käy. Tänään kirjoitusaikaa oli oikeastaan vain aamupäivä. Kävin kahvilakirjoittamisen jälkeen lounaalla ja asioilla ja nyt pitäisi varustautua viikonlopun viettoon pakkaamalla ja katsomalla, että koti jää jotenkin asuttavaan kuntoon. Huomenan ajattelin käydä kirjakaupassa - Hesarin arvostelu Anna-Kaari Hakkaraisen Purkaus-romaanista houkuttelee kovasti ostoksille.

Yritän päästä viikonloppuna eteenpäin Volvon printin läpikäymisessä. Lisäksi pitäisi lukea pari tekstiä ja antaa niistä palautetta yhdelle kanssakirjoittajalle.

Tänään aamupäivällä kirjoituskahvilassa. Kynä, minä, vihko, tee. Tähän tekee mieli sanoa jotain viisasta ja ylevää elämästä yleensä ja kirjoittamisesta erityisesti, mutta en löydä sanoja. Sanon vain, että oli hyvä olo.

2 kommenttia:

jl kirjoitti...

Lueskelin tauon jälkeen syötteenlukijasta blogeja ja meinasin jo kysyä sinulta, että käytätkö kahvilassa kirjoittaessasi kynää vai läppäriä mutta tässä taisi tulla vastaus... Itse koen nykyään kynänkäytön vaikeaksi (no ylipäänsä kirjoitan liian vähän) ja läppäri houkuttelisi eniten. Olen tosin joinakin aamuina oksentanut aamusivuja kynällä muistivihon sivuille mutta ne eivät oikein aina ole jälkikäteen luettavaa tekstiä. Hmm... pohdintaa...

Joka tapauksessa toivon positiivista energiaa päiviisi. :)

Rooibos kirjoitti...

jl - Joo, käsin kirjoitan. On minulla joskus harvoin läppäri mukana kahvilassa, mutta esim viime vuoden aikana ei kai kertaakaan ja tänä vuonna yhden kerran. Käsin kirjoittaminen toimii minulle - ja kirjoitan siis sekä tuota aamusivujen kaltaista oksennusta (aka soopaa) että pätkiä, jotka on tarkoitettu esim Volvoon. Nykyään jos menen kahvilaan, kirjoitan ensin soopaa ja alan sitten lukea editointimielessä Volvon printtiä.

Ja kiitos positiivisen energian lähettämisestä :)! Samaa sinne!