Hiljainen aamu, ajatusten aamu. Tai aamupäivä, tai päivä. Itkujen aamu - mustikat puuron päällä saivat silmät kastumaan. Nielin kaiken, ulospyrkivän veden ja puuron ja mustikat ja appelsiinin ja kaksi lasia vettä ja muutaman vitamiinipillerin. Nielin.
Eilen illalla kirjoitin iltasivuja sängyssä. Ei oikein sujunut. Ei tullut ulos edes sitä normaalia soopaa, vaan silkkaa terapiakirjoittamista, pahan olon työntämistä paperille ja sekin jotenkin väärällä tavalla. Sanat eivät tulleet syvältä, vaan olivat pintavettä. Mutta siinä kirjoittaessani tajusin jotain kirjoittamisestani tai paremminkin siitä, miksi tänä viikonloppuna raakateksti ei helpota eivätkä sanat kulje. Yksinkertainen huomio, oikeastaan itsestäänselvyys. En voi tehdä asialle juuri mitään tällä sekunnilla, mutta jotenkin se helpottaa, että tiedän, mistä tämä penseys johtuu ja mikä saa minut alitajuisesti pidättelemään sanoja sen sijaan, että ne saisivat tulla ulos. Nyt juuri en voi asialle mitään, mutta on hyvä tiedostaa se tulevaa varten. Ja ehkä asian tiedostaminen auttaa jollain tavalla nytkin. En tiedä, ehkä. Kyllä se ainakin sillä tavalla helpottaa, että ei tarvitse ahdistua siitä, etten tajua, mitä sanoille on tapahtunut parissa yössä. Että sanat ovat siellä ja kyllä ne vielä tulevat takaisin.
Tänä aamuna silmiini osui kesken oleva kirja, Steven Pressfieldin The War of Art. Break Through the Blocks and Win Your Inner Creative Battles. Miten sattuikin, että minulla on tuo kirja mukanani juuri nyt. Miten sattuikin. Yrittäisikö maailmankaikkeus sanoa minulle taas jotain? Ensin kiukuttelen pari päivää sitä, ettei raakatekstikään kulje, ja vasta sitten tajuan, että laukussa on aiheeseen sopiva kirja. Että kannattaisiko aiheelle uhrata toinenkin minuutti ja lukea sitä kirjaa? Hm. Tuli vähän samanlainen olo kuin joku aika sitten, kun elämäni kuorrutettiin Volvoilla. Oikeasti. Siinä vaiheessa totesin, että jaa, minulle yritetään ilmeisesti sanoa taas jotain.
Otin tänään Pressfieldin The War of Artin aamiaisseurakseni ja seuraavaksi ajattelin jatkaa sen lukemista. Kirjassa on hyviä pointteja, joista olen tasan samaa mieltä, ja myös sellaisia näkökulmia, joita en ole tullut ajatelleeksi. Niin, että suosittelen, jos joku saa käsiinsä. Omani ostin jostain nettikirjakaupasta alle kympillä.
Hiljainen aamu, ajatusten aamu, sanojen aamu. Haluaisin sanoa niin paljon ja niin moneen suuntaan. Haluaisin antaa Volvolle sen ajan, minkä se ansaitsee. Haluaisin olla parhaimmillani. Haluan olla parhaimmillani ja antaa kaikkeni myös silloin kun kirjoitan Volvoa. Joku on joskus sanonut jotain sinne päin, että jos vaivautuu kirjoittamaan, niin saman tien se kannattaa tehdä niin hyvin kuin osaa (täysillä ja tosissaan ja sielunsa pohjasta) - ja jos ei ole valmis siihen tänään, kannattaa ehkä jättää kirjoittamatta. Että vähempi kuin sielunsa pohjasta ei riitä. Ymmärrän ajatuksen. Puolivillaisuuteen kuluu sama aika kuin siihen, että avaa sielunsa kokonaan. Joten: sitä kohti, että aina kun vaivaudun, vaivautuisin pohjaan saakka.
5 kommenttia:
Joskus on hyvä ihan tietää sekin, miksi kirjoittaminen ei juuri nyt suju. Sitten on helpompi uskoa että asia helpottaa jossain vaiheessa. :-)
Kiitos myös tuosta kirjasuosituksesta! Ehkä pitäisi hankkia se, en ole pitkään aikaan lukenut mitään kunnon kirjoitusopasta. Harjoituksia olen tehnyt, mutta tuollaisen lukemisesta on aikaa, ja aina silloin tällöin se virkistää luovaa mieltä ja saa tajuamaan asioita uusista näkökulmista. Vaikka kirjoitusblokkeja minulla ei ole aikoihin ollutkaan, muita sisäisiä luovia taisteluita kyllä välillä tulee...
Voimia, mikä ikinä itkettääkään! Kyllä sinulle vielä aikaa siunaantuu, ihan varmasti.
Malna - tuo on ihan totta, että kun tietää syyn, miksi kirjoittaminen ei suju, niin on helpompi uskoa siihen, että homma toimii taas sitten kun syy poistuu.
Minusta tuo Pressfieldin kirja ei keskity pelkästään blokkeihin, vaan kaikkeen, mikä saa kirjoittajan olemaan kirjoittamatta ja kaikkeen, mikä estää kirjoittamista, joten sinänsä aihepiiri on laajempi kuin mitä nimi antaa ymmärtää :). Jos hankit kirjan käsiisi, niin mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olet.
Helmi-Maaria: kiitos.
Täälläkin vähän puolivillaista. Flunssantuntua, editointikökköä ja epävarmuutta. Mutta plussaa on se, että valoa on joka päivä enemmän ja enemmän ja ällläkin muistuttaa aina vain enemmän oikeaa kirjaa.
Jaksamista sinne, kyllä Volvon kanssa kelpaa huristella :)
Ahmu - flunssantuntua indeed! Tsemppiä sinne Ällän kanssa - ehkä minäkin pääsen taas Volvoon kunhan tokenen tästä flunssasta.
Lähetä kommentti