Hengähdystauko

Siitä on kohta viikko, kun Volvo lähti koelukijalle. En ole ehtinyt tehdä tässä ajassa vielä erityisesti yhtään mitään, en edes tuntea lomailevani kirjoittamisesta. Ehkä se kuitenkin konkretisoituu pikku hiljaa. Mennyt vuosi ja neljä kuukautta - eli se aika kun olen kirjoittanut Volvoa - on ollut elämäni rankinta aikaa. Ensin oli ohimeneviä huolia, joiden selättämisessä Volvo oli isona apuna. Ja sitten syksyllä tuli iso paha susi, eivätkä se tai sen vaikutukset tule koskaan häviämään elämästäni. Ne muuttuvat ja joskus tulee ehkä vielä aika, että ne on helpompi hyväksyä, mutta tuo iso ja paha on niin perustavanlaatuinen, ettei ole tosikaan. Ja silti Volvo on ollut ja kannatellut ja pitänyt tiellä. Ja vaikka Volvon kirjoittaminen on ollut varsinainen pelastusrengas, niin nyt, kun kässäri on hetken poissa käsistäni, huomaan, etten ole tehnyt juuri muuta kuin Volvoa. Ja että hengähdystauko on hyvä asia. On ihanaa, ettei tarvitse vielä työpäivän jälkeenkin istua tuntikaupalla tietokoneen äärellä. Tekee hyvää ajatella välillä jotain ihan muuta. Lukea kirjoja. Suunnitella kirjahyllyn suursiivoa. Suunnitella kodin suursiivoa. Tehdä molemmat vasta sitten kun jaksaa, ja levätä ensin. Että kyllä, niin ihanaa kuin Volvon kanssa onkin ollut, minulle tekee niiiin hyvää olla siitä hiukan erossa. Sitten kun ensilukija on sen lukenut ja antanut palautteensa, jaksan taas ahertaa. Nyt menen sohvalle ja mietin, lukisinko hiukan jotain kesken olevaa kirjaa, vai aloittaisinko jonkun uuden.