May the Force be with you

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Volvo, versio 4.0

No niin. Eihän siihen mennyt edes tuntia. Kirjoitin vajaan sivun verran lisää tekstiä ja paikka, jonka uudelle pätkälle löysin, oli sellainen, että ihmettelin itsekin, miten hyvin uusi pätkä istui siihen. Joten, nyt se on siinä. Olen kirjoittanut nyt Volvosta neljä versiota ja se lähtee ensilukijalle. Tänään tai huomenna, kunhan ensilukija ehtii vastata että millaisena hän haluaa Volvon - paperilla vai sähköisenä ja missä formaatissa mieluiten.

Olo on vähän hämmentynyt, ihan normaali ja aika tyytyväinen. Vuosi, neljä ja puoli kuukautta. Neljä kirjoituskierrosta. Ja seuraavaksi ensimmäinen kerta kun joku lukee Volvon ja kertoo, mitä mieltä on siitä. Volvo, minun Volvoni :).

7 kommenttia:

Malna kirjoitti...

Onneksi olkoon tuohon vaiheeseen pääsemisestä! Ja tekstin luettaminen ensimmäistä kertaa muilla on jännä vaihe. Minusta ainakin tuntui, kun luetin M:n ensimmäistä kertaa muilla työskenneltyäni sen parissa yli vuoden, että se oli yhtäkkiä olemassa ihan uudella tavalla, kun minä en ollut ainut joka sen oli lukenut.

Rooibos kirjoitti...

Malna, kieltämättä, käsikirjoitus konkretisoituu eri tavalla, kun se on kohdannut ensimmäiset lukijansa :). Ja kiitos onnitteluista :).

B. N. kirjoitti...

Onnea version valmistumisesta! Palautteen saaminen on aina kutkuttavaa, mutta varsinkin tuollaisessa vaiheessa. :)

Satsu kirjoitti...

Onneksi olkoon! :)

Rooibos kirjoitti...

Kiitos, B.N. ja Satsu :)!

vaarna kirjoitti...

Nyt varmasti jännittää!

Kotini on aina ihan hujan hajan, kun työstän kässäriä. Kaverit rimpauttelevat ja kysyvät olenko yhä elossa. Eli jos kuulostaa tutulta, nyt on hyvä hetki keskittyä taas paikkaamaan kirjoittamisen lieveilmiöitä. ;)

Rooibos kirjoitti...

Vaarna: ei jännitä vielä - nyt voi vielä kuvitella, että Volvo on ihan törkeän hyvä ;), mutta sitten kun palaute saapuu, jännittää varmasti tosi paljon ja joutuu laskeutumaan takaisin maan pinnalle. Tai sen alle ;).

Ja näkisitpä kotiparkani juuri nyt... Sama vika, että koti on ihan hujan hajan. Ja vaikka en ole itse huomannut sitä, että olisin laiminlyönyt ystäviä, niin tajusin tuossa, että parin läheisen ystävän näkemisestä on ööö kuukausi... Pian onneksi päästään paikkaamaan tilannetta :). Ja ensi viikolle olen buukannut joka illalle jotain!