May the Force be with you

lauantai 31. toukokuuta 2014

Totuus ja taru

En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Toukokuu loppuu tänään. Syreeni kukkii ja kielo ja särkynytsydän, vaikka minun mielestäni särkyneensydämen ei pitäisi kukkia vielä. Jotkut pionin nupuistakin repeävät jo punaiselle. Outo kevät. Viime syksykin oli outo, niin lämmintä niin pitkään, ja talvea ei oikeastaan ollenkaan. Ja kun ottaa huomioon, että syksyllä alkoi elämässäni vaikea aika, niin tekee mieli sanoa, että siitä se johtuu, että luonto on vähän vinksallaan - ja jotenkin kirjallista tämä on myös. Jos kirjassa lukee, että "sinä syksynä kun Paavo lakkasi rakastamasta minua, kesä oli niin myöhässä, että kielot kukkivat vasta heinäkuun alussa ja marjat pensaissa eivät koskaan ehtineet kypsyä ennen kuin liian aikainen pakkanen palellutti ne, ja liimasi vielä vihreät lehdet puihin" niin se kuulostaisi ylimääräiseltä dramatisoinnilta, kirjoitetulta, eikä aivan uskottavalta, ei ainakaan ihan heti. Ja silti tapahtuu kaikenlaista, ihan oikeasti tapahtuu, ja oikean elämän tarinat ovat sellaisia, jotka olisivat kirjoitettuna epäuskottavia. Oikeasti on ihmisiä, jotka piiloutuvat auton takakonttiin tiedonhalunsa ajamina, lapsia, jotka näkevät asioita, joita heidän ei pitäisi nähdä ja näkevät niitä kerta toisensa jälkeen kohtalon ivan repeat-toiminnon vuoksi. Kirjoitetussa tekstissä pitää aina miettiä uskottavuutta, jos ei reaalimaailman uskottavuutta, niin ainakin sitä, onko tapahtuma uskottava tekstin sisällä, onko se looginen omassa maailmassaan. Elävä elämä ei paljon kysele, vaan paiskoo kaikenlaista eteen, että valitse siitä ja usko tai älä ja on uskottavaa tai ei. Minä en elä kirjassa, ja myöhemmin voin kertoa tästä ajasta, kuinka "Sinä syksynä viimeiset lupiinit kukkivat aivan lokakuun lopussa. Ensilumi satoi marraskuun viimeisenä päivänä, ja sitä tuli paljon. Talvi kesti kaksi tai kolme viikkoa, oli luminen ja runsaan kylmä, mutta sitten se loppui, eikä talvea ollut enää. Jossain vaiheessa koko talven kestänyt syksy loppui ja sitten kevät tuli liian nopeasti ja liian aikaisin. Toukokuun viimeisenä pioni yritti jo, ja särkynytsydän oli täydessä kukassa."

Omenapuu kukkii ja se särkynytsydän punavalkoisena. Toisella puolella pihaa sinnittelee tonen, mutta valkokukkainen ja vain kämmenen korkuinen. Hortensia on täynnä nuppuja, ruohosipuli haisee hengityksessä vielä kun tulen ulkoa sisälle.

2 kommenttia:

vaarna kirjoitti...

Tämä on kyllä aivan totta. Kirjoittaminen on tietyssä mielessä kollaasin luomista ja väärä kuva väärässä paikassa voi rikkoa lumouksen. Kirjan maailma on aina omansa. Minusta ne ovat usein lohduttavia, koska kirjan maailmassa on enemmän järkeä kuin meidän maailmassamme.

Rooibos kirjoitti...

Vaarna - sinäpä sen sanoit. Että kirjan maailmassa on enemmän järkeä kuin meidän maailmassamme. Siksikö minäkin luen ja kirjoitan, että saan johonkin maailmaan jotain järjestystä, kun tämä elävän elämän maailma on välillä kohtuuton ja outo.... ja outoa on tosiaan varsinkin silloin, kun elävä elämä käyttää kirjallisia tehokeinoja.