Tapahtunutta

Kukkasia joka paikassa. Kukkivia koristeomenapuita, kukkivia nokkosia, kieloja, rentukoita, tuomia, rikkaruohoja ja ties mitä. Kirjoituspöydällä kuohuviinilasissa afrikanliljan kuivunut ruumis.

Luin pitkästä aikaa tekstiäni ääneen kuuntelijoille. Jestas, että oli järkyttävä kokemus. En jännitä mitenkään älyttömästi lukemista, ja se on minusta kivaakin, mutta on tosi vaikea keskittyä kivaan, jos polvet tutisevat, siis ihan kirjaimellisesti. Eikä se varmaan edes ollut se lukeminen se juttu, vaan seisominen omana itsenä ilman mitään rooleja siinä muiden edessä ja sitten se lukeminen, että sellaisena luki omaa tekstiä. Minun pitää hankkiutua vastaaviin tilanteisiin useammin, että karaistun vähän. Tottumuskysymys, nimittäin.

Tuorepuuroyritelmiä, joihin olen jäänyt koukkuun. Haluaisin sitä koko ajan, samoin kuin espanjalaista makkaraa, inkivääriä, kvinoa-kasvissalaattia ja salmiakkia. Jota en muuten ole syönyt - hei! vau! ilmeisesti sunnuntaina viimeksi?! On ollut niin paljon toimintaa, että olen unohtanut kitua salmiakinhimossani. En ole koskaan tajunnut, että salmiakinsyönnin vähentämiseen auttaisi se, että buukkaa kalenterinsa ihan umpitäyteen. Onneksi opin senkin nyt.

Väsymys. Haluaisin nukkua kauttaaltani ja läpensä. Aamut ovat karkeita ja yritän motivoida itseäni peiton syövereistä ajattelemalla jääkaapissa odottavaa tuorepuuroa. Ei onnistu varauksetta, sillä samaa tahtia herätyskellon torkkunappulan kanssa peitto kietoo itsensä vyötäröni ympäri ja vetää minut alleen.