May the Force be with you

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kesken kaiken

Kesken kaiken huomasin tänäkin iltana, miten sanat ovat pakopaikka ja koti ja se missä minun on tarkoitus olla. Ei tarvitse edes kirjoittaa, voi lukea, voi keskittyä sanoihin niin paljon, että ulkopuolelle jää kaikki raskas ja paha, eikä ole enää sellaisia asioita kuin raskas ja paha, sillä ne ovat vain sanoja ja minä luen niitä tai kirjoitan niitä ja ne merkitsevät ja muu ei. Hetken ajan uppoaminen sanoihin konkretisoi sen, miltä sanat tuntuvat. Miten ne irrottavat ja silti kiinnittävät paljon lujemmin kuin luuli mahdolliseksi. Miten ne avaavat ja sulkevat, pitelevät pystyssä ja tönivät minut kanveesiin. Sanoista löytyy merkityksiä, jotka olen kadottanut tästä muusta olemisesta ja sanoissa on energia, jota en löydä tästä muusta olemisesta.  Kirjoittaminen on valinta. Voin olla kirjoittamatta, jotenkuten, mutta kirjoittamatta en ole onnellinen. Olen valinnut kirjoittamisen ja vaikka olen valinnut sen kerran, valitsen sen uudestaan joka kerran kun tartun kynään tai näppäimistöön. Joka kerta uudistan valinnan ja teen sen, vaikka se ei olisi aina edes miellyttävää. Ei ole kyse pelkästään rakastamisesta, kyse on myös valinnasta ja tahtomisesta.

Risto Ahti on kirjoittanut Runoaapisessa (Sanasato, vuotta ei minun painoksessani mainita)

Me emme puhu eri asioista samaa kieltä,
emme samoista asioista samaa kieltä,
me emme puhu eri asioista eri kieltä, 

me puhumme aina samoista asioista
aina eri kieltä.
(Risto Ahti)

Kirjoittaessani minä puhun itseni kanssa samaa kieltä.

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Tunnen pitkälti samoin. Minkä takia siis kirjoittamisen aloittaminen on aina niin vaikeaa? Etenkin vähän pidemmän tauon jälkeen. Joka kerta kirjoittaminen on tuottanut minulle mielihyvää - miksi sitten välttelen aloittamista ja touhuan tuntitolkulla kaikkea muuta? Outoa logiikkaa.

P.S. Risto Ahti on sitten mielenkiintoinen henkilö... :D Muistan vieläkin kuinka hän lyriikan kurssillaan puhui venäläisen ruletin puolesta. Tottakai hän käytti sitä vertauskuvana (oletan), mutta tapaus jäi silti mieleen.

Rooibos kirjoitti...

Elina, kirjoittamisen logiikka on outoa ;). Minulla aloittamisen välttelyyn on auttanut rutiini. Se on rutiini, että menen kirjoituskahvilaan aina kun pääsen, ja siellä kirjoittaminen on rutiini. Käsin kirjoittaminen on rutiini ja siihen voin luottaa melkein milloin vain. Kai se välttely johtuu siitä, että kirjoittaminen on joskus myös raskasta, vaikka olisikin kivaa tai tyydyttävää. Itselleni raskasta on avata ajatukset ja ravistaa rajat pois työpäivän jälkeen. Silloin rutiinit auttavat - ja se, että kirjoitan tosi paljon raakatekstisoopaa, jonka ei ole tarkoituskaan koskaan päätyä mihinkään muualle kuin kirjoitusvihkon sivuille.

Ja mitä tulee Risto Ahtiin, hän on minunkin mielestäni tosi mielenkiintoinen henkilö :). Olen vuosia sitten istunut hänen kursseillaan ja ne jättivät kyllä jäljen. Hauska tuo sinun venäläinen ruletti -muistosi! Minä muistan Ahdin kursseilta vaatimuksen - mitenköhän sitä kuvaisi? - öö - tunteen rehellisyyteen? En osaa pukea sitä sanoiksi, mutta noissa Runoaapisissa se taitaa olla Ahdin omin sanoin esitettynä :).