Käskystä. Valoisat puolet ovat: 1. kevät, 2. virkavapaa, 3. - kuinka monta näitä hyviä puolia pitää keksiä?
Nyt on hiukan murjottava hetki. Se menee pois. Se on vain sivutuote. Viimeistään huomenna olen taas toiveikas ja täydessä touhussa. Olen, kun kerran päätän niin. Niskasta kiinni ja niin edelleen.
Tapasimme tänään Erään kanssa ja kävimme läpi puolet Kreikkalaisista. Sitten Erään piti lähteä muihin touhuihin. Toisen puolikkaan käymme läpi viikon kuluttua maanantaina. Hyvä niin. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että ensi viikon alussa saatan murjottaa taas hiukan. Olen saanut viime aikoina lisää kirjoittajaitsetuntoa, mutta se ei näköjään ole kauhean vakaalla pohjalla. Koskas se olisi, ei sen puoleen.
Ei sillä, Eräs on ihan oikeassa ja olen enimmäkseen hänen kanssaan samaa mieltä. Se kai tässä mieltä vetääkin matalaksi. Ja lisäksi tunne siitä, etten osaa tehdä tarvittavia korjauksia - etten vain osaa. Etten kykene.
Olin kertonut etukäteen Eräälle joitain Kontaktin kommentteja ja ensimmäinen, mitä Eräs sanoi, oli että "ei se Kontakti ihan väärässä ole, kyllä nämä on tosi synkkää settiä". Ja herran jestas, minä sentään olin viilannut joitain tekstejä positiivisempaan suuntaan sen jälkeen, kun juttelin Kontaktin kanssa! Eräs oli eräästäkin tekstistä sitä mieltä, että "eihän tää mikään toiveikas ole, tää on ihan sairaan uhkaava tää loppu!". Jahans. Minun neutraalit tekstini ovat muille ranteita-aukirepivän synkeitä ja minun yritykseni toiveikkaaseen loppuun tekevät tilanteesta vielä ankeamman kuin mitä se oli.
Syvä huokaus.
No, eipä tätä kukaan helpoksi väittänytkään. Ja kai ne sitten ovat synkeitä. En vain ajattele asiaa sillä tavalla kun kirjoitan. Kirjoittaessa tapahtumat ovat kaikki samanarvoisia, enkä näe niiden sijoittumista iloinen - synkeä- tai toiveikas - toivoton -akselille lainkaan. Mutta kieltämättä, kun se on nyt sanottu kahteen otteeseen, niin kyllä minäkin sen jo näen. Eihän siellä mitään varsinaisia happy endejä joukossa ole, ei. Mutta neutraaleja, niitä on, eikö?
Toinen asia, mistä sain kokonaisuuden kannalta sapiskaa, on se, että tekstien asetelmat ovat kuulemma liian samantyyppisiä. Yhdistettynä sitten vielä tuohon synkeyteen setti on sitten kuulemma aika tasapaksu ja raskas. Tuo tekstien positiivistaminen, sen näen vielä jotenkin käsiteltävissä olevana juttuna, mutta asetelmien muuttaminen, siitä tulee vaikeaa. Siitä tulee vaikeaa. Ja se on tehtävä, näen sen itsekin. Hitsi vieköön - miksei niitä novelleja voi kirjoittaa heti kerralla kuntoon tuoltakin osin, ettei tarvitsisi tässä vaiheessa alkaa pusata tällaisten vaikeitten asioitten kanssa.
Syvä huokaus.
Jollain halvalla psykoanalyytikolla voisi olla hauskaa Kreikkalaisten parissa. Minut diagnosoitaisiin alta aikayksikön synkäksi, pessimistiseksi, masentuneisuuteen taipuvaiseksi ja lapsuudessaan suuria traumoja saaneeksi onnettomaksi yksilöksi. Ehkä peräti itsetuhoiseksi.
Älkääkä käsittäkö väärin, ei Eräs haukkunut. Ei sinne päinkään. Moni teksti sai kommentin, että hän piti niistä, Rho, Khii ja Pii etenkin nyt tästä ensimmäisestä erästä. Gammasta pitää poistaa yksi koira ja muokata hiukan replikointia, pari tekstiä kuulemma tokenee, kun niitä hiukan lyhentää. Ja me nauroimme Erään kanssa, nauroimme paljon. Hänen kanssaan on helppo jutella ja saatoin olla ihan vapaasti puolileikilläni epätoivoinen siksi, että minun happy endini ovat muiden not-so-happy-endejä ja selitellä, kuinka pienet lapsuudentraumat ovat ihan tavallisia, että kaikilla on niitä (tässä kohtaa Eräs hymyili vinosti ja minä yritin vaikuttaa ihan normaalilta, enkä ollenkaan niin traumatisoituneelta kuin novellieni päähenkilöt).
Mietin kotimatkalla sitä, että miten ihmeessä saan joihinkin teksteihin sitä toiveikkuutta, jota olen niihin hakenut, mutta ilmeisesti liian loivasti. Miten saada se positiivinen kynästä paperille? Mistä saada positiivisia virikkeitä, joiden avulla voisin ehkä virittää Kreikkalaisia valoisemmiksi? Kollega ehdotti jo, että pitäisi kirjoittaa kun tulee jumpasta; ehkä reippaat adrenaliinihuurut ja liikunnan tuoma positiivinen asenne siirtyisi paperille. Taidan kokeilla tuota. Itse ajattelin myös musiikkia - levyhyllyni tuntuu olevan täynnä luokattoman melankolista musiikkia. Mitä musiikkia te kuuntelette, kun olette iloisia tai haluatte tulla iloisiksi? Millä tavoilla voisin virittää optimismia, onnea, toiveikkuutta ja valoa kynääni? Ideoita? Kaikki ehdotukset otetaan vastaan! Menin itse jopa niin pitkälle, että ostin tummaa suklaata - suklaahan nostaa serotoniinitasoja, jotka puolestaan vaikuttavat mielialaan. Kaikki keinot ovat sallittuja tässä vaiheessa...
Niin, jäi tuo alun lista kesken. Jos jatkaisin sitä nyt, yrittäisin vähän enemmän.
3. Saan kirjoittaa. Ei se aina ole helppoa tai edes mukavaa, mutta saan kirjoittaa.
4. Liikunta.
5. Lukemattomat kirjat ja aikaa lukea niitä.
6. Uusi t-paita, jossa on dalmatialaisen kuva.
7. Uusi muovinen rannekoru.
8. Kirjoittamisen tukiverkostot, joita minulla tällä hetkellä on olemassa.
9. Jääkaapissa oleva poronliha.
10. En ole ihan yksin, kuitenkaan. Ja saan olla yksin silloin kun haluan (noin yleisesti ottaen).
11. Herneenversot kasvavat ja kohta voin laittaa niitä salaattiini.
1 kommentti:
p.s. Mutta en minä kyllä silti tunne itseäni kovinkaan iloiseksi.
Lähetä kommentti