Tässä

Tänään olen saanut kunnian hiihdellä kepein jaloin pitkin sfäärejä. Voitelu on juuri kohdallaan. Nautin. Tämä on ja se riittää juuri tälle hetkelle.

Tänään tasapaino, onni, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua, on ollut elohopealammikko vatsaontelon pohjalla. Se ei ole pysähtynyt hetkeksikään, on heilahdellut sisälläni raskaana ja kevyenä, hopeisena, näyttänyt kaikki bensiinin värit. Ylös kylkiluille asti, hidasta hyrrää vatsan pohjalla.

Olen löytänyt sanoja; olen löytänyt uusia, jotka annettiin minulle, olen löytänyt muiden sanoja, jotka herättivät minussa jotain. Olen löytänyt kirjoitettuja sanoja, joiden kanssa en voisi olla enempää samaa mieltä. Olen löytänyt kaikenlaista pientä ja merkityksetöntä, niitä, jotka ovat yhtä merkityksellisiä kuin ne suuret ja hienotkin. Sanat ovat sanoja.

Raukea olo. Sellainen, kun on käynyt pitkällä. Ensin fyysisesti, sitten henkisesti. Tai kynällä. Sellainen, kun on käynyt aamulla salilla, välipalan kautta kirjoittamaan, kaksi kuppia teetä, hymyä sisäänpäin, kävely kotiin, jättiläislounas, jonka aikana sanat parveilivat päässä kuin pikkulinnut heinäsirkat kirput tuulenpyörteet. Kohta tämä loppuu, tämä itseäänkannatteleva olo, mutta ei se mitään. Verensokerit tasoittuvat, mielialat muuttuvat, pilvet tulevat ja menevät. Minä otan vihkoni ja kirjoitan sanoja koneelle, katselen miten aurinko tulee kaihtimien välistä ja sanat.