Ihana, kuuma viikonloppu! Vaikka ulkona alkaa jo hiukan haaltua, koti on vielä kuuma; kaikki ikkunat auki, mahdollisimman vähäiset vaatteet päällä. Tiskaaminen tässä mikroilmastossa on melkoisen lämmittävää puuhaa...
Olen ennenkin todennut, että kesät ovat minulle hankalia kirjoittamisen kannalta. En saa oikein mitään aikaiseksi ja on lomailua ja kaikkea ihanaa. Sitten taas toisaalta tulee huono omatunto ja ahdistus ja hankala olo, kun en kirjoita. Viime kesänä kirjoitin lomalla aamusivuja, kolme joka aamu, ja sillä pidin huonon omantunnon poissa. Lisäksi se oli kivaa - muistan vieläkin sen tunnelman, kun istuin mökillä kirjoittamassa aamusivuja, aitan ovi auki suoraan ulos, ja aamuhetki ihan vain itseä varten. Aion tehdä saman tänä kesänä.
Kesäisin kirjoitusrutiinit rikkoutuvat ja se on joskus ihan hyvä, mutta kun kirjoitamattomuutta kestää pitkään, en ole oikein tyytyväinen nahoissani. Tänä kesänä on vielä se, että Kreikkalaisten lähettämisestä kustantamoihin on jo aikaa ja jotenkin kai alkaa tuntua siltä, että pakollisen levähtämistauon jälkeen voisi ja pitäisi alkaa hommiin.
Muistan kuinka viime kesänä makasin puistossa ja luin Cameronin Tyhjän paperin nautintoa. Olen palannut taas Cameronin pariin ja totesin juuri, että se taitaa olla vakiovieras kesän lukulistallani. Omasta kirjoittamattomuudesta aiheutuva ahdistus ja hermostuneisuus hälvenee hiukan kun luen Cameronia. Muistan ja ymmärrän taas asioita omasta käytöksestäni. Enemmän kuin kirjoittamisopas, Cameronin kirja on mielestäni self-help-opas kirjoittajalle.
Söin illallisen Cameronin seurassa ja sitten tiskailin hiukan. Ja aloin miettiä kirjoittamista. Sitä, mikä seuraavaksi on mahdollisesti edessä. Niin kuin esimerkiksi se teksti, jota olen suunnitellut etukäteen ja johon olen kirjoittanut hiukkasen raakatekstiä, mutta en muuta. Olen siitä puhunutkin jo toukokuussa. Tiskaamisen ohella eksyin taas pohdiskelemaan tuota uutta tekstiä ja koska tämä etukäteissuunnittelu on minulle vierasta aluetta, teksti kulkekoon tästä lähin suunnitelmaan viittaavalla työnimellä Plan B.
Lyhyestä virsi kaunis, pitkästä vielä parempi. Eli mietiskelin äsken Plan B:n henkilöhahmoja ja heidän motiivejaan ja sitä, mitä tekstissä ehkä voisi tapahtua. Päätin kirjoittaa tämän ehdokkaan ja ne kaikki muutkin vaihtoehtoiset kuviot johonkin talteen, ja poimia sitten eri ehdotuksista parhaat palat ja yhdistää tarinaksi. Seuraavaksi jäin tietysti miettimään, että mihin raapustan suunnitelmani muistiin. Tällä kertaa en halua niitä kirjoitusvihkoon, vaan kaikki samaan syssyyn samaan paikkaan ja nyt harmittelen kovasti sitä ettei vanhassa tietokoneraukassani ole MS One Notea; se vaikuttaisi aika passelilta tähän tarkoitukseen. Täytynee turvautua vanhaan konstiin eli normaaliin tekstitiedostoon.
Kirjoittamisen ja Plan B:n ajattelu (sekä ruoka) nostivat minut pinnalle pienestä murjotuksen alhosta, johon olin nälissäni vaipunut. Samalla päätin, että tänä kesänä voisin harjoitella positiivisuuden jaloa taitoa. Siitä, että vingun itsekseni että en kuitenkaan koskaan osaa kirjoittaa mitään tarpeeksi hyvää vaan heitän aikaani hukkaan koko elämäni ajan, ei todennäköisesti ole minkään valtakunnan hyötyä minulle. Joten negatiiviset ajatukset voidaan ihan yhtä hyvin kääntää positiivisksi: Kirjoittaminen on mukavaa, nautin siitä ja jonain päivänä saan ihan varmasti sen kustannussopimuksenkin. Joka tapauksessa kirjoitan ja nautin siitä ja se tekee minulle hyvää. Kuulostaa paljon paremmalta, eikö?
4 kommenttia:
Kuulostaa erittäin hyvältä ja ehdottomasti paremmalta. Cameron on huipputyyppi :) Taidanpa taas itsekin kerrata opit...
Sari: Ja ehkä kesä on juuri oikea vuodenaika keskittyä positiivisen ajattelun voimaan :)? Cameron on hyvä, tosiaankin. Ja koska kirjoittavat ihmiset ovat joiltain osin ilmeisen samanlaisia sekä täällä että rapakon takana, niin kyllä, osuu ja upppoaa hyvin monta kertaa :). Kivoja lukuhetkiä sinne!
Ihailen sinussa sitä, että kirjoittamisesi on aktiivista. Siis että todellakin kirjoitat koko ajan jotain, vaikka itse ilmeisesti koet, ettet kirjoita riittävästi. Minä nimittäin vain haaveilen siitä, että alkaisin kirjoittaa ja sillä tavallahan ei todellakaan synny mitään (joitakin novellin alkuja lukuunottamatta). Toisaalta olen tietokirjoitttajana sellainen,että kasaan ideioita päähäni pitkän aikaa ja sitten, kun rakenne on hahmottunut, kirjoitan aika nopeasti suht valmista tekstiä.
Uskon, että ihan jokaisella kirjoittajalla on vaikeita hetkiä ja huonouden tunteita. Toki positiivinen asenne yleisesti ottaen tekee hyvää kaikelle, kirjoittamisellekin, mutta ei negatiivisiakaan tunteita ja ajatuksia tarvitse hävetä tai ajatella, että niistä pitäisi kokonaan päästä pois. Joskus ne voi jopa toimia polttoaineena (ainakin mie turhaudun lopulta niihin huonouden tunteisiin, sisuunnuun ja alan luoda). Mut turhasta itsensä vähättelystä olisi tietenkin hyvä päästä kokonaan eroon ja olla armollisempi itselleen.
Kiitos kommentista, Anna Elina! Tuo aktiivisesti kirjoittaminen on monitahoinen juttu ;). Sen jälkeen kun lähetin novellikässärin kustantamoihin, en ole kovinkaan monena päivänä kokenut olevani aktiivinen kirjoittaja, mutta kai nämä tauot ovat ihan paikallaankin. Ja juu, se on totta, että itsestäni tuntuu aina, etten kirjoita riittävästi ;) ja helposti jään vellomaan negatiivisiin tunteisiin. Joskus ne tosiaan ovat hyvää polttoainetta, mutta minulla useimmiten itsesäälin polttoainetta... ja se ei ole kauhean hyödyllistä. Joskus toki paikallaan, mutta ei joka toinen päivä!
Tsemppiä sinullekin kirjoittamiseen, sekä tieto- että muuhun :)!
Lähetä kommentti