Ei kysytä Freudilta

Uhosin eilen kirjoittavani ennen nukkumaanmenoa. Niin tein. Kaikkien osapuolten yllätykseksi suolsin yhdeksän sivua tekstiä ja puolen välin jälkeen olin kiusallisen tietoinen siitä, että piti mennä nukkumaan eikä kirjoittaa koko yötä. Kirjoitin pienen, naiivin tarinan, jossa pidin tiukasti huolta siitä (eli vaihdoin ajatuksia lennossa, niistä helpoimmista ja itsestäänselvimmistä seuraaviin) että tarina sai onnellisen lopun, ettei se ollut kyyninen ja että siinä tapahtui niitä minulle itselleni astetta yllättävämpiä käänteitä - ei niitä ensimmäisiä, jotka tulivat mieleen. Kirjoittaminen teki hyvää. Etenkin kun se lähti vähän lapasesta. En tiedä, mikä tuo pikku tarina on. Ehkä vain harjoitelma, hyvää tekevä sellainen, ehkä jotain, jota voi työstää eteenpäin - aika näyttää.

Kirjoitettuani tarinan loppuun kävin nukkumaan. Aamuyöllä näin unta, että Kustantamo A:sta soitettiin ja tarjottiin kustannussopimusta ja että itkin ilosta. Uni ei välittänyt siitä, että Kustantamo A on tarjoillut jo hiukan hämmentävän hylsyn, vaan kertoi ihan omia tarinoitaan. Samassa syssyssä taisin myös muuttaa - näen muuttounia aika usein ja useimmiten uusi asuntoni on jotenkin omituinen, viallinen, pieni, pelottava tai hankala. Tällä kertaa se taisi olla ihan mukava ja ok:ssa talossa. Herra Freudilla voisi olla sananen sanottavanaan näistä uusi koti -unistani, mutta onneksi emme kysy hänen mielipidettään.

Tänään illalla oli mukava tapaaminen Hillokuningattaren luona. Hillokuningatar ja minä sävelsimme risoton, siskoni pilkkoi yhtä sun toista ja Hillokuningattaren mies loihti jälkiruokaa. Ruoka oli hyvää ja seura oli hyvää. Olo oli niin mukava, että yksi joukosta sanoi, että "tuntuu ihan niin kuin huomenna alkaisi kesäloma".

Nyt menen pesemään hampaat ja sitten nukkumaan. Tai siis ennen nukkumaanmenoa kirjoitan vähän. Ihan vähän vaan tällä kerralla, oikeasti, sillä en usko, että nyt lähtee lapasesta.