May the Force be with you

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hyytymä

Ruuanlaitossa on vaikeinta osuttaa kaikki valmistumaan samaan aikaan. Toisaalta on kyllä kätevää, kun voi käydä keittiössä napsimassa uunijuureksia sillä aikaa kun muu ruoka vielä tekeytyy. Viime aikoina olen koukuttunut uunissa paahdettuihin juureksiin. Melkein paras setti tulee, kun mukana on vain palsternakkaa ja juuriselleriä, mutta täytyy myöntää että tuo porkkana-puikula-palsternakka-settikin toimii. Vaikka se selleri unohtuikin matkasta ja makaa nyt jääkaapissa. Ensin pyöritellään öljyssä ja mausteissa (kuminansiemenet ihan must) ja sitten uuniin. Ja sitten mahaan.

Samalla kun yritän kehittää ruokaa mahani täytteeksi, tiskaan ja näköjään myös bloggaan. Olo on perjantaisen uupunut ja haluaisin jo nukkumaan. Huvittavaa kyllä, menen perjantaisin usein aikaisemmin nukkumaan kuin arki-iltoina. Aivokuolema tuntuu olevan perjantaisin suurinta - työviikko vaatinee veronsa. Kun tulin töistä, suunnittelin kirjoittavani loput uudesta novelliluonnoksesta puhtaaksi, mutta turha luulo, että väräyttäisin eväänikään siihen suuntaan tänä iltana. Sunnuntaina sitten, sillä huominen on varattu ääriään myöten aktiviteetille.

Tälle illalle aion syödä, tiskata loppuun ja mennä sänkyyn, lukea Holopaisen Ilmeetöntä miestä ja nukkua. Oma sänky. Ah. Ensin sitä ruokaa kuitenkin. Rauhallista perjantai-iltaa kaikille sitä kaipaaville!

2 kommenttia:

Maija Haavisto kirjoitti...

Minäkin rakastan paahdettuja uunijuureksia. Oikeastaan kaikkia kasviksia (olen kokeillut melkein kaikki ja vain varsiselleristä en tykännyt yhtään; parsakaali ja vihreät pavutkin maistuvat paremmalta höyrytettyinä). Palsternakka, bataatti, punajuuri ja maa-artisokka ovat suosikkini. Ei-juureksista lumoavinta on kukkakaali.

Aika monet maustesetit olen kokeillut, mutta usein laitan vain öljyä, vähän tryffeliöljyä ja ehkä ripauksen timjamia (plus suola ja pippuri).

Rooibos kirjoitti...

Maija: Jep, usein yksinkertaisin on kauneinta :). Suosittelen myös tuon kuminan testaamista, toimii tosi hyvin.