Lauantaiaamu. Erinomainen tilaisuus kirjoittaa. Vaikka koko viikonloppu. Ei vaikuta todennäköiseltä, että kirjoittaisin. En osaa kuitenkaan. Ei siitä ole hyötyä. Ainahan siitä on hyötyä. Niin kai. Ei vaan tunnu siltä juuri nyt. Kreikkalaiset tuntuvat tällä hetkellä onnettoman huonoilta. Ovat tuntuneet jo jonkin aikaa. Tai ei onnettoman huonoilta, se olisi väärin sanottu. Ne tuntuvat sellaisilta novelleilta, jotka ovat kyllä ihan kivoja ja ihan hyviäkin, mutta eivät tarpeeksi hyviä. Eivät mitenkään tarpeeksi hyviä. Mikä tarkoittaa sitä, että olen epäonnistunut. Kirjoittaminen tuntuu olevan kaukana. En osaa enkä kykene. Kirjoittaminen tuntuu olevan sellainen asia, jota voin toki tehdä, mutta parasta tyytyä olemaan sen suhteen keskinkertaisuus, joka ei saa mitään aikaiseksi. Harrastaja. Kirjoittaa pöytälaatikkoon. Kirjoittaa omaksi ilokseen. Wannabe. Parasta, ettei häiritse tuotoksillaan muita.
Ajatella, että on ihan todennäköistä, että pysyn kirjoittamisen kanssa tässä kohtaa elämäni loppuun asti.
8 kommenttia:
Hei, eipäs nyt heitetä konetta nurkkaan! Oman käsikseni kanssa olen paininut yli neljä vuotta, siis tosissaan muokannut ja muokannut, eikä se vieläkään ole ylittänyt julkaisukynnystä. Nyt odottelen taas parin kustantamon palautetta tai hylsyä.
Silti en menetä toivoani vaan kun pettymys ja uupumus iskee kuten sinulla nyt, olen kylmästi pitänyt taukoa ja antanut alitajunnan tehdä työtään. harrastanut jotakin ihan muuta kuin kirjoittamista.
Oletko koittanut pilkkoa novellejasi pienimpiin kokonaisuuksiin ja katsonut voisiko niistä yhdessä tullakin romaani? Voisitko kehitellä tarinoita ja hahmoja siihen suuntaan, että novellien sijaan kokonaisuus olisikin tarinallinen romaani?
Joskus täydellinen ympärikääntäminen ja uudelleenajattelu voi avata solmut. Mieti sitä samalla kun touhuilet jotakin muuta ja uutta saattaa syntyä!
Häntä pystyyn ja nenu kohti taivaita! Sudenkuopat ja yllättävät mutkat kuuluvat elämään, siitä ei vaan pääse mihinkään.
Ehkä voisit jättää Kreikkalaiset nyt kerta kaikkiaan lepoon joksikin aikaa. Kirjoita jotain ihan muuta, jotain sellaista, josta ei koidu sinulle paineita. Kun Kreikkalaiset lepää kuukauden, parikin, osaat katsoa sitä ihan eri silmin ja ehkä silloin oivallat jotain, joka auttaa sinua muokkaamaan sitä oikeaan suuntaan. Tai sitten oivallat, että se on hyvä juuri sellaisena kuin se on nyt ja siirryt johonkin aivan uuteen.
Älä anna periksi. Kirjoittaminen on selvästi osa sinua, jo pelkästään lukemalla blogiasi näen sen.
Oletko osallistunut tai ajatellut osallistua kirjoituskilpailuihin novelleillasi?
Jokaisen tie kirjailijaksi on erilainen. Jokainen ylittää esteet omalla tavallaan. Olen ihaillut kykyäsi hioa Kreikkalaisia, ja se antoi minulle itsellenikin pontta hioa omaa käsikirjoitustani. Sen hiominen on kyllä jatkunut myös sopparin jälkeen.
Mutta minulle itselleni on ollut hyödyllistä, etten ole pysähtynyt yhteen käsikirjoitukseen. Ne kaksi edellistä, joista sain hylkyjä ja palautetta, olivat minulle lopulta harjoitustöitä.
Niissä oli myös paljon hyvää, mutta parasta oli se, että niistä saamani palautteen avulla kykenin kirjoittamaan tämän kolmannen, jossa olen käyttänyt hyväkseni kaikkea kirjoittamisesta saamaani palautetta.
Kirjoittajan on joskus vaikea erottaa itseään käsiksestä. Tuntuu siltä, että on niin hyvä kuin on käsiskin. Ongelmana on se, että vaikka käsis olisikin kaikin puolin hyvä, jokin siinä ei ylitä kustannuskynnystä. Ongelma on siis käsiksessä, ei kirjoittajassa. Ongelma on ehkä siinä hetkessä: viisi vuotta myöhemmin käsis saattaisikin olla ajankohtainen ja ylittäisi kustannuskynnyksen.
Minusta oli periaatteessa lohdullista kuulla, etteivät kaikki ne käsikset, jotka ovat saaneet hylkyjä, suinkaan ole huonoja. Päinvastoin, k-toimittajat joutuvat kuulemma tekemään jatkuvasti valintoja yhtä taidokkaasti rakennettujen tarinoiden välillä. Toisessa vain on jotain enemmän (Ajankohtaisuutta? Päähenkilön hiustenväri? Who knows?) ripauksen verran, ja siksi se ylittää kustannuskynnyksen, mutta aivan yhtä lahjakkaan kirjoittajan käsis saa hylyn.
Kreikkalaisten kohtalo on vielä täysin avoin. Samoin kuin oma kirjailijanurasi. Mutta yhdyn ehdottomasti Kristiinan mielipiteeseen, että sinulle voisi tehdä hyvää unohtaa Kreikkalaiset hetkeksi kokonaan ja aloittaa aivan uusi käsikirjoitus. Miettien kaikkea sitä, mitä olet oppinut Kreikkalaisten kanssa.
Voi olla, että Kreikkalaiset julkaistaan ensi vuonna tai sitä seuraavana tai sitä seuraavana. Tai sitten ne julkaistaan toisena teoksenasi, kun olet ensin kirjoittanut sen esikoisen.
Kirjailija sinusta tulee joka tapauksessa, ei vain ehkä sillä esikoisella, jota itse olet esikoiseksesi suunnitellut.
Rooibos, taidan olla huono lohduttaja tällä hetkellä sillä ryvin vielä loppuviikosta samanlaisissa tunnelmissa. Mutta pelkästään blogiasi lukemalla tiedän, että olet kaikkea muuta kuin keskinkertainen kirjoittaja. Käsikirjoituksen läpimeno ei riipu pelkästään kässärin hyvyydestä, siihen näyttäisi vaikuttavan myös kustannustoimittajan mieliala, kustantamon sen hetkinen tilanne, markkinoiden tilanne jne. J.K. Rowling Harry Pottereineen taitaa olla kuuluisin esimerkki suositusta kirjasta, jonka 12 kustantamoa hylkäsi.
Eli häntä pystyyn ja kynä käteen, älä luovuta! Kuten edellä ehdotetaan, Kreikkalaiset kannattanee jättää hetkeksi syrjään ja kokeilla jotain ihan muuta.
Kiitos kaikille tsempistä!
Marke: Minulla tulee tänä vuonna viisi vuotta täyteen Kreikkalaisten kanssa. Ei ole nopeaa hommaa, ei. Ja Kreikkalaiset on neljäs kässärini - kaikista niistä on oppinut jotain.
Vera+Kristiina: Niin, asiat ei aina mene siinä järjestyksessä ja sillä tavalla kuin haluaa... Huokaus. En ole koskenut Kreikkalaisiin nyt kuukauteen, enkä varmaan koske ihan heti jatkossakaan - en tiedä, mitä niille pitäisi tehdä, tyyliin miksi korjata ehjää. Kun vielä palaan Kreikkalaisten pariin, niin sitä ennen täytyy kehittää joku näkemys siitä, että miten niistä tehdään parempia. Tiedän, että niissä on vielä hiomista, siis jos saisin sopparin niin siitä se työ sitten alkaisi, mutta juuri nyt en tosiaan koitakaan viilata niitä, kun itsellä ei ole hajua siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Ongelmana on vain se, että en oikein tiedä, että mihin suuntaan lähteä ylipäätään kirjoittamisen kanssa. Ehkä pitäisi vaan kirjoittaa, eikä miettiä.
AF: Kiitos sanoistasi.
Ei kai auta kuin tarttua huomenna kynään ja katsoa, auttaisiko raakatekstin kirjoittaminen tähän mielialaan...
Mä olen ollut siitä asti, kun löysin sun blogin sitä mieltä, että kyse on lajista eli siitä, että kyse on novelleista. Niiden julkaiseminen esikoisteoksena on varmasti hankalampaa, kuin romaanin. En usko, että novellit myy romaanien tapaan, riski kustatajalle voi olla liian iso?
Kyllä sä vielä sen sopparin saat, usko pois vaan.
Anonyymi: Jep, tuo on totta, että novelleja on hankalampi saada julki kuin romaania - yhtään väheksymättä senkään vaikeutta! Mutta novellikokoelmia ylipäätään julkaistaan vähän ja ostetaan vielä vähemmän. Eli siinä mielessä huono taktinen veto kirjoittaa novelleja ;).
Lähetä kommentti