Siivosin: ylimääräiset kellariin, sanomalehtipino paperinkeräykseen, roskiskaappi puhtaaksi, imurointi, vessan pesu, pölyjen pyyhintä, kirjoituspöydän järjestely, puhdas pöytäliina, monta ajatusta. Siivoamisen jälkeen söin. Sen jälkeen tajusin, että minulla on aikaa kirjoittaa. Hyvää aikaa kirjoittaa. Ei huvittanut. Avasin koneen, avasin VA-novellitiedoston, luin läpi. Lukiessani viilasin alkua, kirjoittelin rivejä lisää. Mitä pitemmälle luin, sitä paremmin näin. Jestas. Työtä riittää. Alku ja loppu ovat eri paria. En ole ihan varma, onko tuo päähenkilö juuri se, jolle käy noin lopussa. Toisaalta se sopisi hyvin hänen psykologiseen profiiliinsa, joten ehkä sittenkin. Tyyliin olen tyytyväinen, tai ääneen. Kuka kirjoittaisi novellin valmiiksi? Repisi auki, miettisi miksi eri osaset ovat olemassa, pakkaisi ne uuteen muotoon, kirjoittaisi väleihin paljon lisää, loisi maailmaa, perustelisi, taustoittaisi, viilaisi ja höyläisi? Kuka haluaisi istua sohvalla ja syödä lakritsia ja kirjoittaa vasta huomenna? Kirjoittaa sitten kun, eikä nyt.
Kreikkalaisista on jo niin pitkä aika - siis niiden oikeasta kirjoittamisesta, niiden maailman rakentamisesta, niiden päähenkilöihin tutustumisesta, niiden kirjoittamisesta - että aika on kullannut muistot. Kyllähän se nyt, tuosta, yksi novelli, eihän siihen paljon tarvita, kirjoitat ja vähän sitten silotat kulmia ja liimaat uusia. Nyt sitä taas muistaa, miten työn ja tuskan takana yksikin novelli saattaa olla. Miten paljon niihin helppoihinkin on käytetty aikaa.Ja sitten sitä alkaa pohtia, että onko tämä idea varmasti kaiken vaivan arvoinen. Ei pitäisi ajatella, pitäisi vain tehdä ja antaa tekstin kasvaa itseään isommaksi, jos se on kasvaakseen. Jos se ei ole kasvaakseen, se kokee kyllä luonnollisen kuoleman ennen pitkää. Kirjoittaa pitää silti; ei voi tietää, millainen novellista tulee, hyvä vai huono, ennen kuin on kirjoittanut sen.
2 kommenttia:
Novelli on mun mielestä vaikea tekstilaji. Olen muutamia kirjoitellut ja huomannut, että on paljon työläämpää kirjoittaa novelleja kuin pidempää tekstiä. Jotta kaikille teille novellisteille nostan kyllä hattujani.
Siivoaminen on muutes ihanaa. Sen jälkeen kirjoittaminen ainakin mulla luistaa hyvin - ellei sitten satu olemaan lakritsia, jota voisi syödä sohvalla :D
Helmi-Maaria: Minä olen kirjoittanut pari romaanikässäriäkin, mutta niistä on niin pitkä aika, etten yhtään muista, että kuinka hankalaa se oli verrattuna novelleihin ;). Itsestä tuntuu, että novelleissa on se hyvä puoli, että niitten voi vapaammin antaa tulla vaan, ilman mitään suunnitelmia. Kai se toimisi pitkäänkin proosaan, mutta en ole tosiaan kokeillut pitkään aikaan.
Ja juu, siivoaminen on kivaa, jos huvittaa siivota. Ja nyt voisi kirjoittaa, kun on siistiä ja puhdasta. Ei vaan kirjoituta, ei pätkääkään. Olen kyllä kirjoittanut, mutta en ole ihan vakuuttunut tuotetun tekstin laadusta. Ja lakujakin on, ja sohva ;).
Lähetä kommentti