Valoisa ilta

Olen liikkunut ja olen syönyt ja olen aivokuollut. Kun tulin kotiin, kynnyksellä odotti postikortti Hillokuningattarelta. Arjen luksusta. Kortin kannessa on ihana kuva Reetta Isotupa-Siltasen käsialaa. Se, mitä tässä tosiaan tuntuu tarvitsevan kirjoittamisen suhteen, on salaisen puutarhan avain, mikä on siis kortin kannen taideteoksen nimi.

Eilen illalla lueskelin What If?iä vähän pitemmälle. Tänään ehkä myös. On jotenkin tosi miellyttävää lukea kirjoittamisesta. Olen puhunut tästä aikaisemminkin, mutta se, että lukee kirjoittamisesta, tuo kirjoittamisen eri tavalla osaksi arkea kuin vain se, että ajattelee "pitäisi kirjoittaa, pitäisi kirjoittaa". Siis jos ei syystä tai toisesta kirjoita juuri silloin. Käytän siis kirjoitusoppaita myös siihen, että saan ympärilleni puhetta kirjoittamisesta.

Ehkä kirjoitankin tänään vielä sivun tai pari raakatekstiä. Kädet ovat tosin vähän painavat päivän jäljiltä, mutta ehkä kirjoitan. Ajattelen sen virittäytymisenä: huomenna on perjantai. Viikonlopuksi ei ole mitään ennaltapäätettyä ohjelmaa (paitsi liikkuminen). Siivoan kyllä, mutta kirjoitan myös. Kirjoitan ihan varmasti.

Olen vähän miettinyt, että milloin tässä tarttuisi toimeen vanhan Deltan kanssa. Minulla on korkealentoisia ajatuksia siitä, kuinka muokkaan tarinaa, lisään henkilöhahmoja, lisään kertojaääniä ja jopa kysymys, jonka haluaisin nousevan tekstistä lukijan mieleen. Melko radikaalia minulle - että on siis jotain suunnitelmia. En aloita varmaan vielä viikonloppuna, mutta ehkä helatorstain tienoilla viimeistään. Siinä kohtaa minulla on neljä päivää vapaata ja aion kirjoittaa. Se voisi olla hyvä hetki upota Deltaan kokonaan ja katsoa, tuleeko siitä mitään. Hassua kyllä, olen jopa vähän innostunut Deltasta. Juuri tällä hetkellä Plan B:n tarina-aihio on jotenkin epämääräinen, se on vain kasa yksityiskohtia ja haluaisin jonkun suunnan sille, jotta voisin innostua. No, Plan B odottaa. Delta sen sijaan on odottanut jo vuosikaudet, ehkä seuraavaksi on sen vuoro. Katsotaan.

Tämänpäiväinen väsymys on pyöreä, eikä siitä saa otetta. On outoa, että ulkona paistaa aurinko, melkein, vielä. Joka kevät valo on yhtä suuri yllätys, joka syksy pimeys tuntuu ennenkokemattomalta.