May the Force be with you

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Eespäin!

Tänään oli pitkä tapaaminen muiden kirjoittajien kanssa. Kirjoituskuulumisten vaihtoa, avautumista, tilitystä, keskustelua siitä, että millä ajalla kukakin kirjoittaa, mitä kompromisseja on joutunut tekemään, että voi kirjoittaa, miten vaientaa sisäinen kriitikko jne jne jne. Teki nii-iin hyvää! Harvoin olen puheissa muiden kirjoittajien kanssa livenä, mutta joskus se on todella paikallaan.

Jotkut teistä muistavat varmaan, kuinka olen (koko) alkuvuoden potenut tyylikriisiä. Olen vatvonut ja kriiseillyt ja ähissyt ja ollut onneton ja kirjoittamaton. Olen myös kertonut tyylikriisistäni näille elävän elämän kirjoittajakanssaihmisille, joiden kanssa aina joskus tapaamme. Olen alkanut kyllä päästä tyyliasiassa itseni herraksi: Kreikkalaisten tyyli on mikä on, eikä se ole huono. Piste. Jotkut asiat ovat makuasioita. Piste. Toiset lukijat inhoavat, toiset ovat rakastaneet. Ei se sen kummempaa. Ja minä saan kirjoittaa juuri sillä äänellä, joka tulee parhaiten ulos kynästä. Tämä tokeneminen sai jotenkin pisteen tänään. Kerroin eräälle kanssakirjoittajalle (joka on lukenut Kreikkalaiset), että olen tyylikriiseillyt. Kanssakirjoittaja kääntyi katsomaan minuun ja sanoi totisena: "Mutta kyllähän sä tiedät, ettei sulla ole mitään syytä tuollaisiin kriiseihin?". Tuo yksi repliikki loksautti taas jotain paikalleen. Lisää palasia loksahti paikoilleen kun juttelimme porukalla kirjoittamisesta. Tuntuu, että tajusin, että tosiaan, pitää antaa mennä vaan. Luottaa itseensä. Tehdä täysillä sitä juttua, jonka on valinnut. Ketä se huojuminen epävarmuudessa auttaa? Jos minä itse en ole varma, niin kuinka muut voisivat olla? Ei se varmuus omista valinnoista voi tulla ulkoa, se tulee vain sisältä. Otan sen ohjenuorakseni ja yritän toteuttaa sitä. Rohkeasti ja iloisesti päin sanoja! Luottavaisena. Pystypäin. Kirjoittaminen on löytämistä ja minulla on vielä paljon löytöretkeiltävää - parempi jatkaa matkaa iloisin mielin ja tietoisena siitä, että kaikki maailman vaihtoehdot, kaikki maailman sanat ovat valittavissa. Ihan mitä tahansa. Ei ole sellaista asiaa, josta pitäisi ajatella, että "ei näin voi kirjoittaa". Minä voin tehdä ihan mitä vain haluan, ja hitto vieköön, minähän myös teen!

6 kommenttia:

Marke kirjoitti...

Nyt kirjoitat viisaita ja selvästi sydämestä tulevia sanoja. Ei voi kuin yhytä niihin. Kai tämä tyylikriisi kuuluu jokaisen kirjoittajan käydä oman tekstin äärellä läpi ja herätä juuri noihin ajatuksiin; tämä on minun ääneni, minun tapani kirjoittaa juuri sellaista tekstiä joka tuntuu minulta. Siitä joku kiittää, joku ei pidä lainkaan. Niinhän se menee jopa tunnettujen ja tunnustettujen kirjailijoiden kanssa. Ei muuta kuin pystypäin sanoja kohti ja luovuus kehiin:D

Outi L kirjoitti...

Oi, olen iloinen puolestasi! Voimaannuttavaa kanssakirjoittajien tukea, hienoa.

Rooibos kirjoitti...

Marke: Varmaan tämä kriisi tulee vastaan vielä monta kertaa, ja aina se pitää peitota, mutta nyt näin :).

Outi: Kiitos :). Kanssakirjoittajista saa kyllä yllättävän paljon tukea - ja kun tietää, että muut tietävät tasan, miltä esimerkiksi oman tekstin epäileminen tuntuu, niin on helppo lähteä kelaamaan ajatuksia siitä eteenpäin.

B. N. kirjoitti...

Hyvä asenne sinulla!

Ei sinun tyylissäsi varmasti ole vikaa. Ehkä vika on kustantamojen tyylimaussa.

Rina kirjoitti...

Niin sitä pitää, Rooibos! Omaa kertojanääntään ei hukata satunnaisten palautteiden vuoksi. Mainiota vertaistukea ja juuri oikeaan aikaan. Kirjoittamisen iloa!

Rooibos kirjoitti...

B.N.: Asenne - no, toivottavasti se pysyy kohdillaan, kovin on ollut huojuvaista viime aikoina ;).

Rina: Joskus vertaistuki tosiaan osuu niin oikeaan aikaan, ettei paremmasta väliä. Kirjoittamisen iloa myös sinne!