Haaste ja vastaus

Sain tunnustuksen Markelta, kiitos siitä :)! Pitäisi kertoa itsestään kahdeksan ennenkertomatonta asiaa, mikä tuottanee minulle hiukkasen ongelmia, koska luulen, että olen lörpötellyt blogissani itsestäni jo kaiken, mitä voin paljastamatta henkilöyttäni :D.

Katsotaanpas sitten. Kahdeksan asiaa.
1. Olenkohan kertonut ikääni ikinä? Olen 36-vuotias.
2. Olen sahannut poron selkärangan kattilaan sopiviksi paloiksi käsisahalla.
3. Kun muutin nykyiseen asuntooni, pesukoneeni oli liian suuri uuteen vessaani. Ystäväni Hillokuningatar ja hänen miehensä vaihtoivat pesukonetta päittäin minun kanssani. Minä sain pienemmän päältätäytettävän, he suuremman sivultatäytettävän. Sittemmin Hillokuningatar ja hänen miehensä luopuivat pesukoneesta muuton yhteydessä ja se on nyt eräällä toisella ystäväpariskunnalla.
4. Olen kuopus.
5. En usko horoskooppeihin. Horoskooppini on härkä. Kaikki sanovat, että se pätee minuun erinomaisen täydellisesti.
6. Inhoan suomalaisia siidereitä, siis GoldenCapia ja Fizziä. Britti- ja irkkusiiderit ovat parhaita, hyvänä kakkosena tulevat ranskalaiset.
7. Olen harrastanut lapsena balettia.
8. Olin opiskeluaikoina vaihdossa kaupungissa nimeltä Aberystwyth. Atlantin rannalla asuminen jätti jälkensä vannoutuneeseen järvi-ihmiseen.

Tunnustuksen lisäksi Marke on ahkeroinut kommenttiboksissani ja kysyi, että miten päädyin siihen, että Kreikkalaisista tuli nimenomaan novelleja. Totuushan on se, että ei pitänyt tulla novelleja, ei todellakaan. Vuonna 2007 minulla oli Idea ja olin juuri jäämässä ensimmäiselle kirjoitusvirkavapaalleni. Kahdeksan syksyistä viikkoa omaa aikaa kirjoittamiselle. Ihan mahtavaa. Kirjoittamisen lisäksi päätin alkaa kirjoittaa blogia nimeltä Virkavapaa ja niin tein, ja virkavapaan loputtua aloitin tämän blogin. Mutta asiaan. Virkavapaa alkoi. Minä aloin kirjoittaa. Eri tavalla kuin ennen, raakatekstiä suoltaen. Sitäpaitsi minulla oli se Idea. Romaani-idea. Kirjoitin suurta läpimurtoromaaniani ihan liekeissä kunnes 40 sivun jälkeen totesin, ettei minulla ollut enää mitään sanottavaa aiheesta. Että se oli vähän niinkuin siinä. Krhm. Muutaman päivän haahuilin onnettomana ja synkeänä. Sitten päätin jatkaa kirjoittamista, tuli mitä tuli. Ja tulihan sitä, nimittäin novelleja.

Kreikkalaiset syntyivät siis tosiaankin ihan vahingossa ja siksi, että romaani-ideani ei ollut ihan niin kestävä kuin olin alun perin luullut. Romaaniyrityksestä tuli sittemmin novelli Alfa, joka jakautui myöhemmin kahtia Alfaksi ja Betaksi ja monien vaiheiden ja hammasten kiristyksen jälkeen kumpikaan ei ole tällä hetkellä mukana Kreikkalaisten viimeisimmässä versiossa. Romaanikässäristä tuli novellikokoelmakässäri. Muistan, kuinka kirjoitin Kreikkalaisia vuonna 2007 ja tunsin, että niissä oli jotain erilaista, jotain parempaa ja tukevampaa kuin missään aikaisemmassa romaanikässärissäni (joita olen ehtinyt väsätä kolme kappaletta ennen Kreikkalaisia). Sellaista luottoa en ole koskaan tuntenut mitään kässäriäni kohtaan. Toivon vain kovasti, ettei luottamus ollut turhaa. Mutta joo - Kreikkalaisista tuli novelleja.