Nyt on jotenkin yksinäinen olo. Sohvalla odottaa Oliverin Pandemonium, jota olen ahminut, ja vieressä suolasuklaalevy, jota olen ahminut kahden palan verran ja se on ihan tarpeeksi tälle päivälle. Töiden jälkeen kävin jumpassa ja sitten söin ja luin ja nyt -. Nyt -. Niin. Post scribens syndrome.
Tätähän minä odotin kuin kuuta nousevaa (se on nyt puolikas) ja ajatusta siitä, että saan vain olla, eikä kukaan vaadi eikä nyi eikä käske kirjoittamaan. Siis minä itse on se kukaan, tietysti. Nyt väsyttää. Ja on kiva kun voi lukea. Mutta väsyttää. Ja on yksinäinen olo. Kreikkalaiset pitivät minulle seuraa 30 päivää melkein kaikki illat ja välillä myös päivät. Kaikenlainen valveillaolo oli marinoitu niiden olemassaololla. Nyt minulla on kylmät varpaat ja sohvalla odottava peitto ja kirja ja väsymys ja päivien samanlaisina toistuvat rivit kuin pelikorttien kuvat. No, kunhan kuluu vähän aikaa. Kunhan pääsen paremmin kiinni liikuntaan ja se antaa päiville ryhdin. Kunhan nukutaan muutama yö. Kunhan palaudun sen verran, että uskallan olla syömättä hervottomia c-vitamiiniövereitä joka päivä - niillä yritän pitää perinteistä stressinloppumisflunssaa kaukana. Kunhan.
Nyt menen sohvalle ja syön mandariinin. Satsuma, klementiini, ihan sama. Mandariineja kaikki minulle. Menen sohvalle ja syön mandariinin ja vedän peiton vyötärölle ja kirjan käteen. Toipilasolo. Kyllä se siitä.
2 kommenttia:
Tuttu tunne. Kyllä se siitä :) mitä muutes on suolasuklaa?
Helmi-Maaria: Lindt Excellence Dark Chocolate with sea salt. Testaapa - aika hyvää suklaaksi.
Lähetä kommentti