Teestä teehen

If I create from the heart, nearly everything works; if from the head, almost nothing.

-Marc Chagall

Päivi kirjoitti teestä ja minä aloin heti visioida huomisaamua. Teetä, aamiaista, kynttilä, pala tummaa suklaata. Ikkunan takana aamuhämärä. Tietysti on optimistista ajatella, että olisin aamuhämärän aikaan jo hereillä ja aamiaisen kimpussa, mutta saahan sitä visioida. Etenkin kun tuo visio näyttää ihan sellaiselta aamulta, joita harrastin kun olin virkavapaillani (syksyllä 2007 ja keväällä 2010) kirjoittamassa. Tuo aamuajatus tuo ne ajat lähemmäs. Tuntuu kaukaiselta ajatella, että on ollut aikaa kirjoittamiselle niin ruhtinaallisesti. Että on ollut aikaa itselle. Ei stressiä. Omaa rytmiä ja tahtia. Kuva tuollaisesta aamusta tuo sen mieleen. Hyvä kuva.

Huomenna yritän olla kirjoittaessa pelkkää sydäntä. Purskuavaa sydäntä ja sitten sitä sydäntä, joka osaa analysoida ja katsoa tekstiä niillä silmillä, jotka näkevät, mitä se tarvitsee tullakseen vielä paremmaksi.

Tänään olen puhunut kirjoittamisesta koko illan. Se teki hyvää. Kanssakirjoittajia oli ihana nähdä. Kaikki tietävät, miltä tuntuu editoida loputtomasti ja miltä tuntuu editoida, kun yhtäkkiä pääsee uudelle tasolle tekstin kanssa. Miltä tuntuu kirjoittaa työn ohella ja kuinka väsynyt on, kun kirjoitusdraivi loppuu ja edessä on yö ja seuraava työpäivä. Miltä tuntuu odottaa ja odottaa kustantamoja, miltä tuntuu saada hylsy tai lausunto tai jotain vielä vähän parempaa. Miltä tuntuu, kun kirjoittaa vaan, eikä ajattele, vaan on sanojen aalloilla pelkkänä lastuna tai kaarnaveneenä. Kikatusta, kuohuviinilasilliset ja leivoksia. Teetä ja sympatiaa. Teetä.

Teetä. Sitä minun pitää saada nyt. Hyvää teetä.