Aina kipeänä kaikki tuntuu pahemmalta. Optimismi makaa sykkyrässä sängyn alla nurkassa ja uikuttaa, jos siihen yrittää koskea. Päässä löyhähtelee sanoja, joita ei olisi pitänyt sanoa ja niitä, jotka olisi ehdottomasti pitänyt sanoa, hymyjä, jotka olisi pitänyt hymyillä ja sympatioita, jotka olisi pitänyt ilmaista paremmin. Hymyjä, joita ei olisi pitänyt hymyillä. Niska on kuuma ja kipeä niin kuin se olisi kolmekymmentä vuotta nuorempi ja käsivarret tuntuvat saman verran liian vanhoilta. Viileä on kylmää ja kuuma on tarttista nahkeutta, joka tukehduttaa ihohuokoset ja painaa tyynyn kasvoille. Huominen ja muut päivät tuntuvat olevan kaukana, eivätkä ne ikinä tule, eivät ainakaan hyväntuoksuisina ja valoisina.
Jos olisin mies, minulla olisi nyt man flu, mutta en ole, joten ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti