Aamupäivällä kävin lenkillä silloin, kun aurinko vielä pilkahteli. Ketunleipää, kieloja, kalliokieloja, pieniä miniatyyrikokoisia monivärisiä orvokkeja kallioilla. En koskaan muista niiden orvokkien nimeä, vaikka aina katson kasvikirjasta joka vuosi. Ehkä keto-orvokkeja? Nuupahtaneita valkovuokkoja ja parhaimmillaan olevia voikukkia. Oli ihanaa.
Kirjoituskahvila oli tänään täynnä. Niin täynnä, että siellä oli eräs kanssakirjoittajista. Kun vähän väljeni, hän tuli pöytääni. Ensin mietin, että häiritseekö se, että niin pienessä tilassa on läsnä joku, jonka tunnen, mutta ei se mitään häirinnyt. Istuimme samassa pöydässä, vaihdoimme jossain kohtaa muutaman sanan kirjoitusprojekteistamme ja kirjoitimme. Oli yllättävän rauhoittavaa ja mukavaa, että kädenkantaman päässä joku toinen kirjoitti myös.
Pitäisi - siis haluaisin - kirjoittaa raakatekstiä uudelleen, vihkosta koneelle. En kuitenkaan ole ihan varma, onko se vasta huomisen hommia. Ulkona on vuorotellen viileämpää ja lämpimämpää ja tuulee ja välillä ripsuttaa sadetta. Ehkä kirjoitan sen yhden hyvän, lyhyen, tänäänkirjoitetun pätkän koneelle nyt heti?
Mielessä heilahtelee kuvia, joista saan melkein kiinni. Onko se joku elokuva vai unia viime yöltä vai jotain, mitä en ole vielä kirjoittanut?
4 kommenttia:
Hui, en tiedä, osaisinko kirjoittaa vierekkäin :)
Minä näköjään osaan :). Varmasti vaikutti sekin, että kun sattumalta satuttiin samaan kahvilaan, ei ollut oletustakaan siitä, että pitäisi olla sosiaalinen, vaan oli ihan hyväksyttävää painaa pää sen oman tekstin puoleen ja se siitä sosiaalisuudesta. Olen kyllä kirjoittanut kimpassa muulloinkin - siis lähellä muita. Parhaiten se taitaa onnistua, jos ne muut juttelevat jotain omiaan, ja minä saan siitä sopivan taustahälyn ja voin sen alla keskittyä kirjoittamiseen :).
Osallistuin tällä lukukaudella kirjoituspiiriin, joka kokoontui kerran viikossa kirjoittamaan yhdessä. Saimme yhteisen aiheen ja ajan ja luimme lopuksi kirjoittamamme tekstit (jos halusimme).
Alkuun samassa tilassa kirjoittaminen tuntui oudolta, mutta siihen tottui. Nyt jo kaipaan tuota joka viikkoista hetkeä. Yhdessä kirjoittaminen on maagista.
Vaarna: yhdessä kirjoittaminen voi olla myös jotenkin rentouttavaa, eikö? Ettei ole yksin tempomassa tekstiä paperille... Tuollainen kirjoituspiiri on varmasti ollut kiva - säännöllistä yhdessäkirjoittamista. Kirjoittamisesta puhuminenkin on kivaa, mutta yhdessä kirjoittaminen vielä vähän eri juttu.
Lähetä kommentti