Joskus sitä miettii, että miksi ihmeessä kirjoitan. Joskus sitä toteaa olevansa optimisti: toivoa se on epätoivokin. Joskus tulee siihen johtopäätökseen, että ei ole loogisia syitä, vaan kirjoitan vain siksi, että kirjoitan.
Uusi projekti on niin alkutekijöissään, että ihan hirvittää, joten en ajattele sitä, miten pitkä matka on vielä kuljettavana. Mietin sen sijaan sitä, mitä teen sen kanssa seuraavaksi. Kirjoitan tietysti, mutta että. Mietin myös sitä, että edellisessä kirjoitusvihossa lojuu yksi novellinraakile ja sen lisäksi toinen, joka voi olla hauska, tummasävyinen pikkuprojekti sitten joskus, kun minulla on aikaa. Kun, ei "jos". Jos aikaa ei muuten ole, sitä tehdään.
Luin tänään Vilja-Tuulia Huotarisen toimittaman kokoelman Taskunovellit. Erityisesti tykkäsin Tiina Raevaaran, Laura Lindstedtin ja Taija Tuomisen novelleista.
Erityisesti tykkäsin auringonpaisteesta. Erityisesti tykkäsin sanoista, joita valutin raakatekstinä kirjoitusvihkoon. Erityisesti tykkäsin optimistisista ajatuksista, jotka alkoivat sanalla "kun" eikä sanalla "jos".
2 kommenttia:
Uuden projektin alku on ihanaa aikaa...
Mietin aika lailla samoja juttuja kanssasi. Minulla ei ole fiksuja vastauksia näihin kysymyksiin.
Tsemppiä sinne, Tiksu. Ei meidän auta muu kuin tiristää tekstiä ja olla murehtimatta turhia :).
Lähetä kommentti