Tänään menin töiden jälkeen kirjoituskahvilaan ja kirjoitin. Oli jotenkin autuasta. Olen varmaan ehdollistunut siihen, että aina kun istun siellä ja kahvin tuoksu ympäröi minut, kahvimylly mekastaa ja puheensorina on ympärillä ja musiikki, niin alan kuolata onnellisuutta niin kuin Pavlovin koirat.
Koska priorisoin vielä tänä iltana vähän lisää, niin tästä bloggauksesta ei tule pitkä. Sanon vain, että kahlaan eteenpäin kohti etappia, joka on syksy. Ei minulla ole vielä mitään päivänselviä suunnitelmia ajankohdasta tai muusta, mutta syksyllä pidän muutaman viikon kirjoitusvapaata. Ja toivon hartaasti, että sanat eivät ole siihen mennessä jättäneet minua, vaan että ne tulevat yhä. Syksyyn on tietysti pitkä aika, kokonainen kesä välissä ja vaikka mitä ehtii tapahtua, mutta on se jotain, mitä odottaa ja mistä ottaa tukea, kun aallot rysäyttävät päin polvia ja uhkaavat lyödä makuulleen arjen alle.
ps.
Ei, en ole reipas, vaikka edellisestä saattaakin saada sen kuvan,
kaikkine tormakkaine priorisointeineen. Väsyttää ihan armottomasti,
sillä viimeviikkoinen flunssa ei ole vielä ihan taittunut ja takana on kuitenkin työpäivä ja pyykit pitää ripustaa ja olen kuitenkin puuhannut tänään yhtä sun toista ja nukuttaakin koska olen nukkunut flunssassa huonosti ja kotihommiakaan en ole tehnyt aikoihin niitä pitäisi tehdä mutten vain jaksa tänään ehkä sitten huomenna ja luojalle kiitos olen perjantaina lomalla että viikko on kolmipäiväinen ja viikonloppu nelipäiväinen ja ehdin ehkä kirjoittaa elämänhallinnallisten kotiasioiden lisäksi ja huolimatta ja siivellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti