Kun maailma ei riitä

Minussa on yksi vika kirjoittamisen suhteen: mikään ei koskaan tunnu olevan riittävästi. Olen ollut tänään tosi ahkera ja reipas ja saanut aikaan uuteen projektiin enemmän kuin yhtenäkään yksittäisenä päivänä tätä ennen. Olisi ihan normaalia olla tyytyväinen ja iloinen. Olen minä sitäkin, mutta nälkä kasvaa syödessä ja tyytyväisyys vähenee sitä mukaa kun nälkä kasvaa. Olen kirjoittanut tänään puhtaat neljä tuntia, mikä on paljon minulle. En ole vielä koskaan pystynyt kirjoittamaan esimerkiksi kahdeksaa tuntia päivässä, kymmenestä puhumattakaan. Neljä on hyvin. Siitä on puolet raakatekstiä ja puolet raakatekstien uudelleenkirjoittamista koneelle. Ja mitä teen minä, kun kello on viisi ja olen kirjoittamisen lisäksi myös tiskannut jättiläismäisen tiskin? "No onhan tuo ihan ok, mutta olisi sitä enemmänkin voinut". Äääh. "Tällä vauhdilla kunnollisen version aikaansaamiseen menee tosi pitkä aika". Äääh. Usko jo, että aikaa menee juuri sen verran kuin kässäri tarvitsee. Ja että neljä tuntia on hieno saldo. Osittainhan tämä johtuu siitä, että kun kirjoitusaikaa on vähän, tavoitteet ovat turhan korkealla, etenkin näin vapaapäivinä, mutta osittain tämä on ihan vain myötäsyntyinen tapa, josta ei enimmäkseen ole mitään hyötyä. Joten: keskityn siihen oloon, mikä minulla oli aamupäivällä kirjoituskahvilassa, keskityn siihen, että uusi projekti etenee, keskityn siihen, että olen nyt ja tässä enkä jossain puolen vuoden päässä ("Paljonkohan minulla on silloin tekstiä kasassa?") ja keskityn siihen, että kirjoittaminen tuntuu hyvältä.